Oman onnen takomista

Päivitin henkilökohtaista verkkoläsnäoloani ja liittelin tekstitoimiston tietoja omiini. Sivuilla alkoi näkyä liikennettä. Tervetuloa vain!

Perustin oman puulaakin kolmesta syystä. Eivät nämä silloin näin jäsentyneenä mielessä olleet, mutta nyt olen hahmotellut kannustimeni oikein sanalliseen muotoon. Siis kolme syytä: työtilanne, omatekoisuus ja työelämän parantaminen.

Päivätyöni jatkuu neljättä vuotta määräaikaisella sopimuksella, joten kaipasin jotain turvaa määräajan päättymisen varalle. Olin jonkin aikaa odotellut kuningasajatusta, jonka ympärille liiketoiminta syntyisi kuin itsestään. Lopulta hoksasin lähteä tuotteistamaan sitä, mitä oikeasti osaan – kirjoittamista.

Toinen syy liittyy itse yrittäjyyteen vaikka sana kuulostaa vieraalta ja mielleyhtymät oudoilta. Itsenäisyys ja kokonaisuuden rakentelu omin käsin kuuluvat luonteeseeni niin olennaisesti, että olen pitänyt omaa yritystä varteenotettava vaihtoehtona luultavasti aina. Yhtä luontevaa minulle on kuitenkin keskittyä siihen, mitä toimistollani teen, kuin sen omistusjärjestelyihin. Olen paljon mieluummin viestintäsuunnittelija kuin yrittäjä tai tekstitoimiston omistaja.

Kolmas tekijä yrittäjyydessäni ovat työelämän pelisäännöt, joita haluan edes pikkiriikkisen päästä itsekin säätämään. Pohjimmiltani olen idealisti, jota keinotekoisille markkinoille alistetut työn ”realiteetit” ahdistavat. Vaikka en ole vielä kenenkään loistava työnantaja, haluan määritellä oman yrittäjyyteni ja talouskasvua tahtomattaankin vauhdittavan toimintani arvot itse.

Jätin muun muassa liittymättä yrittäjäjärjestöön sen kaikista eduista huolimatta. Muutaman kannarin ja lausunnon luettuani totesin, ettei toiminimen perustaminen muuta mielipiteitäni yritysten yhteiskuntavastuusta niin paljon kuin jäsenyys omatunnoltani vaatisi. Ystäväyrittäjyys-verkostoon tietoni kirjasin – ehkä löydän heimolaisiani sieltä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.