Tarja Halonen piristää Twitteriä

Illan Twitter-virta on solissut presidentti Tarja Halosen ilmestymistä palveluun. Tili on ilmeisesti luotu jo viime vuonna, mutta visertely alkoi toden teolla tänään.

Keskustelussa ”tviittaavalta” presidentiltä on toivottu monenlaista; kirjoittaahan hän itse, milloin alkaa seuraamaan muita, syntyykö tästä nyt käänteentekevä tapa olla yhteydessä kansalaisiin. Vielä @TarjaHalonen ei ole reagoinut aiheuttamaansa hälyyn mitenkään. Enpä odota, että kummemmin reagoikaan.

Jonkin aikaa sitten Twitterissä kiertäneiden palvelun ”sääntöjen” (ei nyt löydy linkkiä) ensimmäinen pykälä kuuluu, ettei muita saa neuvoa käyttämään sitä jollain tietyllä tavalla. Hyviä tapoja voi edellyttää toki kaikilta ja vinkkejä saa jakaa mutta muiden osoitteleminen on rumaa. Huonosti käyttäytyvien kohdalla on helppo painaa ”Unfollow” eikä häiritse enää.

Tätä sääntöä noudattaen ja muutenkin lunkisti elämään suhtautuen en odota presidentiltä kummoisia. Pidän itsestäänselvänä, että viestejä suoltaa ammattilainen ja seurattavaksi päätyvät lähinnä muut valtiojohtajat, joita Twitterissä on. En pety, jos tilin ylläpitäjälle ei ala reagoida kovin aktiivisesti mahdollisesti satoihin viesteihin, joita se tulee saamaan. Tasavallan presidentti on kuitenkin vain Twitter-aloittelija muiden joukossa, ellei ole ostanut sosiaalisen median tukea erikoisosaajilta.

Jos olen väärässä ja Tarja Halonen räjäyttää virtuaalisen tajuntani jo huomenna, hymyilen tyytyväisenä.

Omana vinkkinäni voin toistaa Twitterissä jo mainitun Venäjän presidentin, jonka henkilökohtaisilta vaikuttavista ja erinomaisesti tiivistetyistä viesteistä voi jokainen ottaa mallia. Niiden takana uskon olevan niin ikään jonkun muun kuin Dimitrin itsensä.

Jotkut ovat kaipailleet Twitteriin suomalaista julkkista, joka tekisi palvelusta näkyvämmän ja ehkä yleisesti tunnustetun osan suomalaista tiedonvälitystä. En tiedä, onko huoli aiheellinen ja vastaako presidentin ulostulo siihen. Suomi-Twitter ainakin sai hetkeksi yhden yhteisen puheenaiheen.

0 thoughts on “Tarja Halonen piristää Twitteriä”

  1. Jotenkin uskon että Maria! ja Snellman talksohwneen (miten toi kuuluu taivuttaa?), on sitä parasta mainosta ja käyttöön opettamista. Etenkin se että ohjelmaa voi kommentoida reaaliajassa twitteriin, on todella houkutteleva täky!

    ..jos tällaisia tulee lisää, niin twitter on kyllä hyvin pian iso juttu Suomessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.