Vaalimainonta ärsyttää

Mikähän vaalimainonnassa risoo? Yritin kirjoittaa some-vaalikeskustelun innoittamana kohtaamastani kampanjoinnista Facebookissa, sitten yleisesti vaalipropagandan tekstittämisestä mutta lopulta totesin aiheen vain aiheuttavan suurta ärsytystä ja epämukavuutta. Miksi?

Erittelin tunteistani 3 huomiota:
1. Yhteiskunnallinen toiminta + markkinointi = ärsyttävää!
2. Pikkuehdokkaat + isot saappaat = ärsyttävää!
3. Kampanjointi – ironia = ärsyttävää!

Kyllä se vaan sielua riipaisee ikävällä tavalla, kun yhdistetään politiikan epärehellisiin mielikuviin vielä markkinoinnin epärehelliset mielikuvat. Sloganit sekoittuvat toisiinsa ja nokkelasti ja mielikuvituksen äärirajoilla (ei kovin kaukana siis) aukikirjoitetut teemat muuttuvat toriaukion kohinaksi, jonka yli pääsee vain ehdokas, jolla on rahaa tehokkaimpaan äänentoistoon.

Koska kyynisyys ja skeptisyys ovat kansalaisen tärkeimmät vaaliaseet, suhtaudun epäillen kaikkeen ehdokkaiden esilletuomaan – mainoksissa varsinkin. Karvani nousevat välittömästi pystyyn, kun Oulun kaupunginvaltuustossa istuva kaveri mainostaa itseään vanhan kotikaupunkinsa ”Raahen omana poikana”. Toisessa mainoksessa hän poseeraa oululaisen Toripolliisin kanssa.

Tämä ei ole reilua mutta paikallispoliitikkojen uho se vasta ärsyttävää on. Kohtuuttomasti nimittäin hymähtelen vain, kun suuri tuntemattomuus uhoaa olevansa Työn Ääni tai toinen pelaa maailman väsyneimmällä Kansan edustaja -sanaleikillä. Kai minä ajattelen, että suuria saavat puhua vain vallassa olevat ja muuten tunnetut ehdokkaat.

Myönteisesti suhtaudun Facebook-sivuihin, joilla on vain ehdokkaan nimi, sekä mainoksiin, jossa sanotaan vaikka, että Elli Ehdokas haluaa äänesi. Realismia. Se ei ärsytä. Ensimmäisenä mainittu poliitikko lupaa tuoda muutoksen. Se ei ole realismia.

Millaisen mainonnan sitten hyväksyn? Ensin ajattelin, että ironiset ehdokkaat ovat miellyttäviä – olenhan itse läpisarkastinen ihminen. Tajusin kuitenkin aika monen ehdokkaan todennäköisesti pitävän itseään ironisena. Ei kai kukaan kutsuisi itseään realitypoliitikoksi tai antaisi takaisinmaksutakuuta rahoittajilleen, jos ei kuvittelisi pilkettä silmäkulmaansa.

Ironia on silti ehdoton edellytys. Kampanjointia ja edelläkuvailemiani ärsyttävyyksiä ironisoivat kampanjat eivät saa ääntäni mutta ammatillisen hyväksynnän kuitenkin. Vaikka tällaiset Hitler-videot. Sanomistahan tuosta natsikortista tulee enkä tiedä, joko ehdokas on irtisanoutunut elokuvayhtiön oikeuksien loukkaamisesta. Ironia ja oivaltavasti ilmiöön tarttuminen joka tapauksessa toimivat.

En pidä selittelevistä vastuuvapauslausekkeista mutta laitan tähän perään, että tämän kirjoituksen hyvinä ja huonoina esimerkkeinä käytetyistä ehdokkaista ei voi päätellä omaa suuntautuneisuuttani tai suuntautumattomuuttani. Sattuivat silmiin vain.

Ei kommentteja “Vaalimainonta ärsyttää”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.