Huomioita lehdenlukemistottumuksista

Sanja Gjenero / Stock.xchng

Paikallislehden sijaistamispätkän päättyminen vuodenvaihteessa tarkoitti myös loppua toimittajan ilmaiskappaleelle. En ole vielä tilannut lehteä uudestaan omaan laskuuni – enkä enää tiedä tilaanko.

Vaikka olen uutisfriikki ja pidän paikallislehdestä, en ole parin ensimmäisen aamun jälkeen lehteä kaivannutkaan. Olen sukeltanut nettiin heti aamukahvipöydässä ja selannut seuraamani nettilehdet eli Raahen Seudun, Kansan Uutiset ja Hesarin, joista kaksi ensimmäistä tulee syötteenlukijaan.

Muutama aamu sitten Raahen vanhan kaupungin läpi päiväkotia kohti polkiessani satuin huomaamaan eräässä talossa selailtavan pöydän ääressä tablettia eli taulutietokonetta. Ajatus iPadin tahi Samsungin vastaavan vehkeen hankkimisesta ei ole jättänyt sen jälkeen rauhaan. Mediaseuranta kahvipöydässä on ensimmäinen asia, jota sillä kuvittelisin tekeväni.

Kansan Uutisten Viikkolehti tuli tällä viikolla postilaatikkoonkin ilmeisesti vaaliliitteen vuoksi. Olen pohtinut lehden tilaamista lähinnä kannatuksen vuoksi, mutta ilmaisnumero pyyhki aikomuksen pois. Olin lukenut kaikki kiinnostavat jutut – ja muutaman muunkin – jo netistä ja jakanut niistä tärkeimmät samantien eteenpäin. Paperilehti ei vain vastannut enää mihinkään tarpeeseeni.

Aiemmin olen miettinyt tosissani asiakaslehtien merkitystä. Yrittäjänä, kuluttajana ja erilaisten järjestöjen jäsenenä kotiini tulee jatkuvasti asiakaslehtiä. Itsekin olen sellaisiin kirjoittanut, joten konsepti sinällään kiinnostaa minua aika kovasti.

Olen huomannut, että avaan vain ne lehdet, joihin minulla on aatteellinen tai arvopohjainen sidos. Tämä tarkoittaa siis järjestöjen jäsenlehtiä. Tärkeäksi kokemani asia on saanut minut vapaaehtoisesti liittymään järjestön jäseneksi, ja tuon saman asian vuoksi luen mielelläni heidän lehtensäkin.

Sitä vastoin pankkien, eläkevakuuttajien, kauppaketjujen ja apteekkien lehdet menevät selaamatta roskiin. Näiden tahojen tuottaman tiedon tarve on niin hetkellistä, että osaan kyllä ottaa yhteyttä, kun asiaa on. Vaikka näidenkin asiakas olen vapaaehtoisesti, suhteemme on puhtaasti kaupallinen tai muuten rahaan liittyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.