Striimaus tuli ja vakiintui

Perimätiedon mukaan Vasemmistonuorten ensimmäinen suora nettistriimaus tehtiin eräässä keskustelutilaisuudessa viime vuoden marraskuussa. Itse olen päässyt puolen vuoden tiedottajan töiden aikana muutaman kerran kameran taakse, sillä striimaus on jo suhteellisen vakiintunut toimintatapa järjestön tapahtumissa.

Teemme nettilähetyksiä helpoimmalla mahdollisella tavalla eli Bambuserin kautta kännykällä tai läppärillä. Ennen lähetyksen alkua täytyy varmistaa, että 1) verkkoyhteyttä riittää, 2) sähköä on saatavilla ja 3) kuvakulmat on mietitty valmiiksi. Varusteiksi tarvitaan 4) kuvauslaitteen lisäksi sen 5) laturi, varmuuden vuoksi 6) jatkojohto sekä itse tehty 7) kuvausteline, joka esiteltiin jo striimaus.fi:ssä. (Ostoslistalla on kyllä jalallinen teline, jonka korkeutta voi säätää.)

Kännykällä kuvatessa ja varsinkin puhelimen 3g-yhteyden varassa toimiessa on hyvä muistaa 8) blokata saapuvat puhelut ja viestit, jotta ne eivät häiritse nettiyhteyttä tai laitteen toimintaa.

Lähetyksen aikana seuraan yleensä äänen- ja kuvanlaatua läppäriltä. Usein myös joku työkaveri tsekkaa lähetyksen toimivuuden ja ilmoittaa, jos ei kuulu tai näy. Lähetyksen häiriöistä kommunikoidaan Bambuser-lähetyksen kommenttiraidalla. Samassa paikassa on hyvä ilmoittaa myös, mistä mahdolliset esitysmateriaalit voi myöhemmin ladata.

Lähetys jaetaan yleensä Vasemmistonuorten Facebook-sivulle ja muistaessa myös Twitter-syötteeseen. Lähetyksen jälkeen saatetaan julkaista tapahtumatiedote, jossa referoidaan keskustelun kärkiä ja linkataan Bambuser-tallenteeseen.

Aivan joka tilaisuutta ei striimailla, mutta sen verran vakiintunutta toiminta on, että meiltä tiedustellaan kuvaajaa jo muidenkin tilaisuuksiin. Valtakunnallisessa järjestössä on myös tärkeää, että tapahtumat ovat edes netin kautta kaikkien jäsenten seurattavissa. Kun yksisuuntainen pohja on luotu, jatkossa voidaan kehitellä vielä parempia tapoja osallistua ohjelmaan etänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.