Eväskulttuuri hukassa

Tämä ei ole ruoka- eikä edes vegaanitammikuublogaus. Varsinaisesti.

Uuden vuoden alkutohinoissa päätin taas kokeilla vegaaniutta kuukauden ajan. Tipatonkin menee siinä samalla. Jos syömisessäni jotain oikeita ongelmia on, liittyvät ne ravinnon määrään ja vaikkapa siihen, miten surutta käytän rahaa ulkona syömiseen edullisemman itsetekemisen sijaan. Ei ravintolasyöminen sinänsä moraalitonta kai ole, mutta ne rahat ovat sitten muilta ruokakunnan jäseniltä pois. Ja tässä ruokakunnassa rahaa ei ole kovin paljon.

Kadehdinkin niitä, joille eväskulttuuri on luonnollinen juttu. Matkustaessa – eli usein – mietin kyllä syömiset etukäteen: patonki ja kahvi asemalta, kasvispasta ravintolavaunusta. Yöjunassa pari kaljaa ennen unta. Päiväjunassa menee sekä lounas että päivällinen. Joskus ”säästäväiseksi” heittäytyessäni haen matkaeväät marketista: salaattia tiskistä, kolmioleipiä, mässyä. Ehkä joku hyvä juusto.

Matkavalmistelut jäävät usein viime hetkeen vaikka ei olisi kiirekään. Niinpä eväitäkään ei tule ajateltua tarpeeksi ajoissa. Ja jos tuleekin, huomaan usein syöväni ne vasta perillä ravintolaruokien ja -juomien jälkeen.

Oma syynsä ovat lounassetelit, joilla maksaminen tuntuu säästäväiseltä, vaikka yksi sellainen kattaisikin lopulta vain alle puolet annoksen hinnasta.

Tipaton vegaanitammikuu vastaa osaltaan ongelmaan, sillä junasta vegaaniruokaa ei saa (eikä pelkillä suolapähkinöillä elä). Vielä kun saisi kunnon eväiden tekemisen tuntumaan muulta kuin rasittavalta.

***

Uusi blogi! Onhan näitä jo ollutkin. Tänne tulee kai politiikkaa, runoilua ja kaikkea tällaista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.