Raahessakin maksetaan veroja halvempiin maihin

Kaupunginvaltuuston budjettikokouksesta joulukuulta jäi mieleen talouspäällikön maininta yhteisöverotuotoista, joita kaupunki oli joutunut maksamaan takaisin. Summa ei jäänyt mieleeni, mutta syyksi kerrottiin yhteisöt (yritykset yms.), jotka ovat maksaneet veronsa muihin maihin ja perineet sitten liikamaksut Suomen verottajalta.

Pistin talouspäällikölle sähköpostilla kyselyä summasta ja tarkemmasta syystä. Hän vastasi, että Raahe on maksanut marraskuussa vuoden 2008-2010 yhteisöveroja takaisin yhteensä noin 1,1 miljoonaa euroa. ”Verottajan mukaan takaisinperinnän suurimpana syynä on, että yhteisöt ovat tilittäneet verojaan pienemmän veroprosentin maihin ja hakeneet palautukset,” kuuluu perustelu.

Miljoonat kuulostavat paljolta, mutta summa on vain noin 2,5 prosenttia 43 769 055 eurosta, jonka kaupunki yhteisöveroja keräsi noiden kolmen vuoden aikana (lähde). Olisi silti kiva tietää, mitkä yhteisöt Raahessa maksavat veronsa mieluummin ulkomaille. Asiaanhan ei juuri voi muuten vaikuttaa kuin julkisuuden kautta; sen verran ikävästi veroparatiisiyhtiöitä pidetään veroparasiitteina näillä lakeuksilla.

***

Opetuslautakunnan alustavat kokousajat tulivat sähköpostiin. Kaupunginhallituksen pöytäkirjasta bongasin myös valtuuston suunnitellut kokouspäivät. Lisäsin molemmat tiedoksi sivuilleni.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.