Raahe tarvitsee oikean leffateatterin

Mielipidekirjoitus Raahen Seudussa 22.1.2013

Suomalaiset kävivät viime vuonna elokuvissa ennätyksellisen paljon. Ilahduttavaa oli sekin, että kotimaisia leffoja katsottiin enemmän kuin koskaan aiemmin.

Jotta näitä rahavirtoja saadaan ohjattua myös Raaheen, on kaupungissa oltava katsojien vaatimukset täyttävä elokuvateatteri. Sen jälkeen, kun kaupunkilaiset hävisivät taistelun historiallisesta Bio Huvimyllystä, elokuvien arvoista teatteria ei täällä ole ollut.

Vaatimukset ovat yksinkertaiset: hyvä kuvan- ja äänenlaatu sekä mukavat penkit. Varsinkin huonot istuimet verottavat nautintoa nykyisen teatterin tiloissa, joita ei ole suunniteltu arjen pakenemiseen elokuvia katsellen. Moni valitsee mieluummin vaikka
kannettavan tietokoneen leffaruudukseen, jos teatterin penkit ovat lähempänä siivousjakkaran kuin kotisohvan mukavuutta.

Nyt on aika tehdä kulttuuritekoja ja etsiä pysyvä paikka raahelaiselle leffateatterille. Toissijaista on, kuka sitä pyörittää ja millä nimellä se toimii – tärkeintä on, että elokuvat rikastuttavat kulttuurielämäämme jatkossakin.

Myös kaupunki voi kantaa vastuunsa tästä kulttuuripalvelusta samalla tavoin kuin esimerkiksi konserttitoiminnasta, jota se aktiivisesti järjestää.

Valtakunnalliset katsojaluvut osoittavat, että talouskriisienkin keskellä ihmiset saavat iloa ja elämyksiä elokuvista. Tämä mahdollisuus täytyy varmistaa myös raahelaisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.