Kaivattua perehdytystä 2

Viime viikonloppuna nautiskelin oikein työajalla Vasemmistonuorten kunnallispoliittisesta koulutuksesta mäntsäläläisessä metsässä. Tein muistiinpanot antiikin malliin kynä-paperi-menetelmällä. Niiden mukaan erityisen kiinnostavia asioita olivat nämä:

  • Erilaisia uudistuksia on meneillään ainakin neljä, kun uuteen uskoon pusketaan niin kuntarakennetta ja sosiaali- ja terveydenhuoltoa kuin kuntalakia ja valtionosuuslakiakin.
    • Kuntalakia työstetään niin’ikään neljässä työryhmässä: 1) toimielimet ja johtaminen, 2) demokratia, 3) talous sekä 4) kunnat ja markkinat.
  • Kunta voi itse päättää, millaisia vaikutusten arvointeja – sukupuoli-, ympäristö-, yritys- ym. vaikutukset – se teettää päätöksistään.
  • Hankintalaki korostaa kaikkien mahdollisten kriteerien tarkkaa etukäteismäärittelyä.
    • Esimerkiksi ympäristö- ja sosiaaliset tekijät voidaan huomioida kilpailutuksessa, jos niiden yhteys hankittavan kohteen elinkaareen voidaan osoittaa ja tekijät määritellä tarkasti jo tarjouspyynnössä.
    • Lähipalveluiden suosiminen on yleensä syrjivää, koska yleisenä tavoitteena on kuitenkin EU:n sisämarkkinoiden edistäminen.
  • Eri kunnissa on hyvin erilaisia käytäntöjä koskien valtuutettujen tekemiä aloitteita. Raahen käytäntö vaikuttaa sujuvalta, mutta parhaimmassa tapauksessa aloitteet tulisivat lopulta myös valtuuston päätettäviksi, mitä meillä ei siis tapahdu.

Kunta- ja sote-uudistuksista en jaksanut enää kirjoittaa, mutta vaikuttaa siltä, ettei niitä ainakaan demokratian vahvistamiseksi olla tekemässä. Aika epämääräiseksi aihe jää Vasemmistoliitonkin lausunnossa kuntarakennelain luonnoksesta, vaikka siellä kerran demokratia ja kaksi kertaa vaikutusmahdollisuudetkin mainitaan.

Koulutuksessa myös kuntatalous avautui aivan uudella tavalla. Kuten kouluttajakin totesi, lähes kaikki Suomen kunnat kamppailevat isojen tai vielä isompien ongelmien kanssa. Siksi ”talouden tasapainottaminen” kuulostaa vain tyhjältä vaalilupaukselta missä vain ja varsinkin Raahessa. Maailman isoja talouskriisejä seuratessa tuntuu aika varmalta, ettei nykyinen talousjärjestelmä lähde korjaantumaan juuri Raahesta tai suomalaiselta kuntatasolta muutenkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.