Velalla vaikeuksien yli

Kolumni Raahen Seudussa 21.5.2013

Raahen heikkoa taloustilannetta hallitsee leikkaus- ja säästölinja. Talouspuheen nuotiksi on vakiintunut epätoivossa rypeminen, uhrauksien vaatiminen ja velkamäärän kauhistelu.

Kaupunkia on tämänkin lehden sivuilla verrattu huonosti hoidettuun kotitalouteen, jonka pitäisi tajuta lopettaa velan otto ja leikata hankintojaan. Kaupunginvaltuustossa perussuomalaisten edustaja on toistellut, ettei halua päättää kouluinvestoinnista, joka lisää lastemme velkataakkaa.

Talousoppineiden mukaan näissä käsityksissä on paljon pielessä. Julkista velkaa ei voi verrata kotitalouksien velkaan eikä huonoista ajoista selvitä säästämällä itseään hengiltä.

Talousnobelisti Paul Krugman on todennut julkisen ja kotitalouden velan eroksi sen, ettei julkista velkaa tarvitse maksaa pois vaan olennaista on huolehtia veropohjasta. Hänen mukaansa velkaantuminen voi olla ongelma, mutta tapa, jolla päättäjät siitä puhuvat, liioittelee ongelman mittaluokkaa. Myös tiukkaa leikkauslinjaa ajanut Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on todennut, ettei säästöpolitiikka ole saanut aikaan toivottuja tuloksia.

Julkistalouden professori Matti Tuomala on puolestaan huomauttanut, että pitkäaikaisten julkisten investointien, kuten koulujen, maksattaminen jälkipolvilla on aivan oikein ja kohtuullista. Toisin kuin kotitalous, julkinen valta voi myös taantuman ja laman aikana luoda työllisyyttä ja talouskasvua velkarahoitteisilla kulutus- ja investointimenoilla, jotka maksavat itsensä korkoineen takaisin.

Valitettavasti harhakäsitykset julkisen velan luonteesta tai julkishallinnon tehottomuudesta elävät sitkeinä mediassa. Rahan arvo ja talouspolitiikka eivät kuitenkaan perustu maalaisjärkeen. Talous on poliittisia valintoja myös Raahessa.

Nyt on aika valaa uskoa tulevaisuuteen. Tästäkin kurjuudesta selvitään. Voimme edesauttaa selviämistä omilla päätöksillämme, jos uskallamme investoida tulevaisuuteen: kouluihin, sosiaali- ja terveyspalveluihin, liikuntaan ja kulttuuriin. Toistaiseksi se on pakko tehdä velaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.