Kaupunginvaltuutetulle on tarjolla tietopaketti toisensa perään. Ammattiliitot, Kuntaliitto, eläkevakuuttajat ja sellaiset pitävät huolen, että valtuutettu tietää, millaista on hyvä työantajapolitiikkaa, miten pitäisi tehdä hankintoja ja tukea elinkeinoelämää ja mitä kaikkea valtuutetun vastuulla ylipäänsä on. Tietoa siitä, mitä kaupungissa tapahtuu, saa parhaiten kuitenkin paikallisilta. Kuntalaiskontaktien rinnalla tärkein tietolähde on paikallismedia. Raahessa se tarkoittaa sanomalehteä, Raahen Seutua.

Lehden käyttäminen valtuutetun omassa viestinnässä meni pari viikkoa sitten vaikeammaksi. En tarkoita kirjoittelua lehden sivuilla vaan juttujen jakamista keskustelunpohjaksi esimerkiksi Facebookiin. Raahen Seudun verkkoversio muutti nimittäin maksumuurin taakse. Juttuja voi yhä jakaa, mutta vain tilaajat pääsevät niitä lukemaan sivuille kirjautumalla.

Kyllä, lehden voi käydä lukemassa kirjastossa ja juttuja voi jakaa vaikka kuvakaappauksina, mutta mielestäni paikallislehden rooli poliittisena keskustelijana ja tiedottajana heikkenee maksumuurin myötä. Tieto maksaa, ja sitä käyttävät vain ne, joilla on varaa. Vanhaa printtilehden tilauslogiikkaa voi ja saa soveltaa tietysti verkkoonkin, mutta itse haluaisin internetin juuri vapauttavan tietoa eikä pitävän sitä maksujen takana. (Tämä Liberossa alkuvuonna julkaistu juttu summaa hyvin ajatukseni journalismin maksullisuudesta.)

Maksullisuus ei ole raahelaisen mediakentän suurin ongelma. Lyhyen poliitikon urani aikana (ja siksi vähän jäävinä, tiedän) olen havahtunut siihen, miten yksipuolista paikallisuutisointimme on. Se ei ole välttämättä erityisesti kenenkään vika, sillä on selvää, etteivät yhden lehden silmät riitä kovin moneen näkökulmaan. Yhdellä lehdellä on yksi päätoimittaja, jolla on yksi maailmankuva. Lisäksi lehdellä on vain yksi mielipidesivu ja yksi maine, joka ohjaa myös poliitikkojen kiinnostusta tehdä lehden kanssa yhteistyötä.

Journalistinen kilpailu tekisi varmasti Raahelle hyvää. Se voisi terävöittää myös Raahen Seudun linjaa. Valitettavasti esteenä eivät ole journalistiset kilpailuedellytykset vaan mainostajamarkkinat, joista ei ole kovin monen lehden elättäjiksi.