Kyllä, olen ehdolla Raahen Seudun Osuuspankin edustajistoon

”Kaikkea sitä”, ajattelin itsekin, kun lupauduin kertahoukuttelulla Raahen Seudun Osuuspankin edustajistovaaliin ehdolle. Kymmenkunta vasuria on listalla ja tuttuja naamoja näkyi olevan muillakin.

Hahmottelin kolmen kohdan vaaliohjelman, jota alan toteuttaa, jos pankinomistajakollegat äänestävät minut edustajistoon. (Vastasin myös vaalikoneseen. Käy katsomassa ja kysy, jos jää kysyttävää.)

  1. Otan selvää, mistä tässä on kyse. Koska en ole hirveän vakuuttunut edustajiston ja sen jäsenten todellisista vaikuttamismahdollisuuksista, ensimmäisenä aion ottaa selvää, mitä siellä voi oikeudenmukaisuuden ja eettisyyden puolesta tehdä. Kerron tietysti myös muille, mitä saan selville. (Ehdokkaille on jaettu tällainen lista (.pdf) edustajiston roolista ja tehtävistä.)
  2. Jos kohdassa 1 paljastuu, että voin esittää velka-armahdusta ja erilaisten kulttuuritapahtumien tukisummien moninkertaistamista, aion niin tehdä. Muussa tapauksessa käytän tarjolla olevaa valtaa asiointipalvelujen kehittämiseen (aukioloajat, netti- ja mobiilipalvelut, henkilöstön riittävyys jne.).
  3. Jotain spesifimpääkin on mielessä – solidaarisuutta Palestiinaan eli vastuullista sijoitustoimintaa ja yhteistyötä. Ajattelin ottaa selvää osuuspankkini mahdollisista kytköksistä israelilaisyrityksiin ja huudella niiden katkaisemisesta. Jos tulee jotain muita vastaavia juttuja mieleen, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

edarivaali

Raahen Seudun Osuuuspankin edustajistovaalit:

  • äänestysaika 4.-17.11. osoitteessa op.fi (postiäänestys 15.11. mennessä)
  • tulokset julki 29.11.
  • äänioikeus omistajajäsenillä
  • ehdokaslista A ja numero 12

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.