Koulujen järjestyssäännöt kiinnostavat

Juho Matinlauri nosti opetuslautakunnassa keskusteluun koulujen järjestyssäännöt, kannattaa lukea! Hänellä on niihin hyviä parannusehdotuksia, kunhan ratkaisemme ensin kuuluuko asia lautakunnan päätösvaltaan ja halutaanko sitä ylipäätään käsitellä.

Ilmeisesti asia koetaan joko vähäpätöisen itsestäänselväksi tai riidattomaksi – lähidemokratian hengessä koulut päättävät itse järjestyssäännöistä ja nehän nyt perustuvat sellaiseen yleismaailmalliseen hyvään käytökseen ja koulun turvallisuuteen. Koulut ja vanhempainyhdistykset kivasti kasvattavat lapsia porukalla.

Minusta järjestyssäännöistä tekee tärkeitä Juhon esittämien perustelujen lisäksi se, että ne ovat arkipäiväistä vallankäyttöä ja silti kaukana demokraattisesta päätöksenteosta. Näin on varsinkin silloin, jos niitä ei päätetä jossain koulujen henkilökunnan ja oppilaiden muodostamassa elimessä. Niinkin yksityiskohtaisia asioita kuin pukeutumista sääntelevät säännöt ovat sen tason kontrollointia, että sen pitäisi valtuuston valitsemaa opetuslautakunnan kiinnostaa – olipa sääntöjen sisällöstä mitä mieltä hyvänsä.

Itse toivoisin, että lautakunta ottaa järjestyssäännöt yleisellä tasolla käsittelyynsä ja esimerkiksi velvoittaa koulut toimittamaan ne lukuvuosittain tiedoksi lautakunnalle. Sen jälkeen on helpompi saada laajempi kuva siitä, millaisilla säännöillä koulujen työrauhaa turvataan ja miten sitä kannattaisi julkisen vallankäyttäjän ohjailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.