Edistyksellinen eurovaaliohjelma ja pari kysymystä

Vasemmistoliiton uusi puoluevaltuusto kokousti viikonloppuna ensimmäistä kertaa. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsittelimme puolueen eurovaaliohjelman (.pdf), jossa muun muassa vaaditaan rahaliiton demokratisointia sekä kansanäänestystä eurosta, jos vaaditut uudistukset eivät ala purra.

Täydensimme myös puoluehallitusta valitsemalla ensimmäisen varajäsenen eronneen varsinaisen tilalle. Tällä kertaa asiantuntemusperustelut saivat äänestyksessä niukan voiton alueellisuusargumenteista, sillä eronneen jäsenen piirijärjestön asettama hallitusehdokas valittiin ”vain” varajäseneksi.

Lauantai-iltana istuttiin toinenkin kokous. Puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä pähkäilivät keskenään suhtautumista ”kestävyysvajetta” umpeenkuroviin rakenneuudistuksiin ja niiden kuntatalousvaikutuksiin sekä hallituksessa jatkamiseen. Äänestysten jälkeen päätimme, ettei lopullista päätöstä siirretä kuntapaketista käytävien neuvottelujen yli emmekä lähde hallituksesta. Eduskuntaryhmä ja puoluejohto saivat valtuudet jatkaa hallituksessa neuvotteluja rakenneuudistuksista, joihin sisältyvää kuntapakettia ei kokouksessa vielä ollut esiteltäväksi asti.

Itse äänestin ensisijaisesti päätöksen siirtämistä ja kun tämä esitys kaatui, kannatin hallituksesta lähtemistä. Perustelut tiivistyivät Raahen Seudun (.png) haastattelussa, jossa sanoin, ettei osallistuminen tähän hallitukseen auta meitä irtautumaan politiikan oikeistoliberaalista suuresta linjasta.

Kokouksesta jäi vaivaamaan kaksi kysymystä, jotka onnistun muotoilemaan vasta nyt:

  1. Miksi puheenjohtaja Arhinmäki ja eduskuntaryhmä jättivät kuntapakettiin varauman ja ilmoittivat siirtävänsä sen puoluevaltuuston käsiteltäväksi, jos käsittely ei todellisuudessa ollutkaan tarpeen?
  2. Miksi puheenjohtaja vielä pari viikkoa sitten ilmoitti itse muodostavansa kannan rakenneuudistuksiin vasta kuntapaketin selvittyä mutta sanoi nyt, ettei asiaa voi jättää roikkumaan?

Vastaukset ovat varmasti hyviä ja liittyvät todennäköisesti hallitusyhteistyön kiemuroihin, jotka eivät välity puoluevaltuustoihin saakka. Valtuusto osoitti kuitenkin puheissaan ja äänestyksissään sellaista luottamusta puoluejohtoa ja eduskuntaryhmää kohtaan, että samaa toivoisi toiseenkin suuntaan.

Keskustelu ja kritiikki jatkuvat, kun kuntapaketti ja muut rakenneuudistukset alkavat hahmottua ja konkretisoitua lainsäädännöksi. En ihmettele, jos uudet äänestykset ovat edessä jälleen kevään puoluevaltuustossa tai jo sitä ennen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.