Runollisen otsikon olen oppinut rakkaalta ystävältäni. Se on ollut mielessä seuratessani Tampereen Kiakkovierasjuhlien herättämää moraalista närkästystä. Mielenosoittamisen väkivaltaisia tapahtumia on paheksuttu lähinnä siksi, että 1) väkivalta on väärin ja 2) väkivalta peittää alleen mielenosoituksen viestin.

Ensimmäinen perustelu on sikäli huvittava, että mielenosoituksen aikaan Tampere-talon sisäpuolella kiiteltiin monin suin erilaisissa sodissa väkivaltaan syyllistyneitä ”sankareita”. Mellakoijien perusteet arvotetaan kuitenkin vähäisemmiksi kuin kansallisvaltioiden vallanpitäjien käskystä riehuminen, sillä Suomessa ja täkäläisessä demokratiassa asioiden nähdään olevan niin hyvin, ettei niiden korjaamiseen kuulu ikkunoita rikkovia konflikteja. Mielenosoittajien leimaaminen ”rosvojoukoksi”, ”järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi” ja kiljupunkkareiksi on ymmärrettävä vastareaktio, kun kieltäydytään näkemästä sitä, etteivät asiat ehkä niin hyvin olekaan. Jos pääsee tämän selittelyn yli, voi mellakan nähdä juuri tämän Kaikki on ihan hyvin -hegemonian kyseenalaistamisena.

Ikkunoita rikkoontuu, ajoneuvoja (peltisiä ja hevosia) kolhiintuu ja valtion ammattitappelijoita loukkaantuu, kun tarpeeksi moni ihminen turhaantuu, menettää toivonsa tai pettyy järjestelmään ja siitä hyötyviin. Vallanpitäjien ja esivallan miekan etuna on tietysti turhautuneiden motiivien mitätöinti.

Mitä ne motiivit sitten ovat, ja miksi niin moni periaatteessa näitä motiiveja symppaava irtisanoutuu väkivallasta, koska ajattelee sen jättävän viestin alleen? Ei tarvitse olla kummoinen yhteiskuntatieteilijä, että ymmärtää, mitä vastaan eliitin itsenäisyyspäivän juhlien ympärillä riehuvat ihmiset hyökkäävät. Ne, jotka pelkäävät riehumisen hämärtävän yhteiskunnan eriarvoistumisen, lumedemokratian ja pahoinvoinnin ongelmat, voisivat yrittää niitä itse kirkastaa moralistisen irtisanoutumisensa lisäksi.

Luin juuri ennen tämän kirjoittamista kommentin, jonka mukaan suomalaista mellakointia ei saa verrata arabimaiden tai Ukrainan kuohuntaan juuri siksi, ettei täkäläinen viesti ole yhtä selkeä kuin esimerkiksi hallitsijan vaihtamisen vaatiminen. Mutta mistä tiedämme ukrainalaisten ja bahrainilaisten mellakoijien viestin? Eikö sen ole meille kertonut media, joka päättää, missä suhteessa se välittää tietoa mielenosoitusten motiiveista ja väkivaltaisuuksista? Kenellä onkaan parhaat keinot viestin hämärtämiseen ja käyttääkö se sitä?

Laajemmin ja paremmin tapahtumia ovat analysoineet Hedelmät, Antti Rautiainen, Hedelmät vielä toisenkin kerran ja Facebookissa esimerkiksi Teppo Eskelinen. Paikalla olleet tuttuni ovat myös kertoneet ennen kaikkea hyvistä (siis oikeasti hyvistä) bileistä, jotka antavat tapahtumakokonaisuudesta hieman iltapäivälehtien myyntijulisteista poikkeavan kuvan.

Disclaimer: Itsehän olen tällainen vasemmistoliittolainen kokouspalkkioelätti, jonkalaiset ovat kunnostautuneet ”rähinöitsijöistä” erottautumisessa. Toisaalta en yritä ”rähinöitsijöihin” liittyäkään, sillä joukossa on vakaumuksellisia anarkisteja ja ymmärrän kaltaisteni vituttavan heitä varsinkin, jos yritämme tehdä heidän taistelustaan oman politiikkamme välineitä.