Kolmen vuoden vaalikikka

Kun pääministeri lähetti hallituksen kehysriihestä terveisiä, että ideologiset erot alkavat näkyä, tiedettiin odottaa hyvää ja huonoa. Hyvää on se, että hallitusyhteistyö ei häivytä ideologioita – huonoa taas se, että nykyisillä voimasuhteilla voittajaideologiaa ei tarvitse paljon arvailla.

Vasemmistoliiton lähtöä hallituksesta perusturvaleikkausten vuoksi pidetään tietysti tekosyyn varjolla toteutettuna vaalikikkana ja vastuunpakoiluna. Jälkimmäinenhän on oikeastaan totta, sillä Vasemmistoliiton kansanedustajat eivät halunneet ottaa vastuuta esimerkiksi lapsilisien ja työttömyysturvan huononnuksista, joita ei pitäisi tehdä. He olisivat mielellään ottaneet kyllä vastuun muunlaisista sopeutustoimista. Puheenjohtaja ja kansanedustajat ovat selittäneet kyseen olleen periaatteesta: hallituksen linja muuttui heikommassa asemassa olevien tappioksi. Toiset meistä näkivät hallituksen periaatteellisen linjan kestävyysvajeineen ja talouskureineen mahdottomaksi vasemmistolle jo ennen tätä muutosta.

Oppositioon siirtymisestä ei seuraa sitä, että työväenluokalla menisi paremmin. Siitä ei seuraa edes Vasemmistoliiton sisäistä uudistumisryntäystä tai äänivyöryä puolueelle euro- ja eduskuntavaaleissa. Pienen puolueen voimavaroilla se antaa kuitenkin paremman mahdollisuuden kehittää avoimempaa, osallistavampaa ja edistyksellisempää puoluetoimintaa. (Tämänsuuntaista olen toistellut kirjoituksissani ennenkin ja pian täytyy myös ruveta avaamaan, mitä se käytännössä tarkoittaisi.) Viime kesän puoluekokouksessa hyväksytty Vasemmiston toiminta kohti 2020-lukua -asiakirjakin kaipaa kunnon käyttöönottoprojektia. Ainakin puolueväen yhteishengelle eropäätös on tehnyt hyvää, ja uskon myönteisen kehityksen jatkuvan myös viime päivien egoboostin jälkeen, jos sitä vain jatketaan.

Toimintakulttuurin lisäksi nyt on mahdollisuus rakentaa vahvaa vasemmistolaista vaihtoehtoa hallitus- ja oppositio-oikeiston talouspolitiikalle, kuten Vasemmistonuoret totesi kannanotossaan. Vajaa kolme vuotta hallituksessa osoittivat, mitä saamme viidenneksi suurimpana puolueena ja kahdella ministerillä aikaan. Tuoreeltaan tämän tiiviisti puheenjohtaja Arhinmäki. Se työ on itse asiassa parempi vaalikikka kuin hallituksesta eroaminen. Kun vielä jalkautamme eurovaalien muutos-teeman eduskuntatyöhön ja -vaaleihin, voimme alkaa miettiä sitä äänivyöryä ja työväenluokan aseman parantumista.

Kiitos Vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle kehysriihipäätöksestä ja sen jälkihoidosta. Hyvin vedetty.

Ps. En ole kuullut sanaparia ’Audin takapenkki’ pitkään aikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.