Kangastuksia 1930-luvulta nykyhetkeen

Jouluna oli aikaa lukea edellisen joulun lahja – Kjell Westön Kangastus 38 (Otava 2013). Kirja sijoittuu parin vuoden ajalle 1930-luvun Helsinkiin, eikä tällä kertaa seikkailla läpi vuosikymmenten. Oleellinen osa asianajotoimistossa sekä asianajajan ja tämän konttoristin elämissä tapahtuvaa tarinaa ovat tietysti takaumat parinkymmenen vuoden takaa.

Ensimmäisten kappaleiden jälkeen kestää hetken saada hengitys tasaantumaan, kun Westö punoo tuttuun tapaansa todellisia historiallisia tapahtumia fiktioonsa ja esittelee Helsinkiä tarkkuudella, jota on haettu päiväkaupalla arkistoista tai keksitty muuten vain uskottavan kuuloisesti. Voi vain arvailla, kuinka monta viittausta kirjassa on kirjailijan muihin tuotoksiin.

Kiinnostavan kirjasta tekee suursodan odotus, uutiset natsivallan vahvistumisesta Saksassa ja äärioikeistosta Suomessa sekä suomalaisten suhtautuminen tähän kaikkeen. Kovin tutulta kuulostaa, kun kansallismielinen lehdistö paljastaa kulttuuripiirien bolsevistisia aineksia. Nyt äärioikeisto jahtaa ”kulttuurimarxisteja”, ja samaa puhetta levittää myös parlamentaarinen populistioikeisto. Kirjassa epäisänmaallisesta eli sodanvastaisesta lehtiartikkelista palkitaan nyrkeillä, nykytodellisuudessa suihkitaan kaasuja ja heilutellaan puukkoja.

”Kansakunnan elämän pitää toki tukeutua perustuslakiin, mutta on totisesti tärkeämpiäkin asioita kuin kansanvalta”, opettaa kirjassa vanha Esther. Nykyporvarille näitä tärkeämpiä asioita on muun muassa sotilaallinen liittoutuminen. Mieleen tulee myös Kokoomusnuorten puheenjohtaja, joka valittelee demokratian irrationaalisuutta ja uskoo menestyksen olevan kiinni jostain aivan muusta kuin demokratiasta.

Taitava kirjoittaja avaa kansalaissodasta ponnistavaa juonta hiljalleen. Loppujen lopuksi yhteen punoutuvia lankoja ei ole kovin paljon, ja loppuratkaisun arvaaminen voi aiheuttaa pienen pettymyksen. Kyllä Kangastusta voi silti suositella Westönsä lukeneille ja ensikertalaisillekin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.