Sunnuntailisät vai lomarahat – väärä kysymys

Tällaisen puheenvuoron pidin 19.9.2015 Raahen Vasemmistoliiton tapahtumassa Härkätorilla. Tilaisuudessa puhuivat lisäksi PAMin aluepäällikkö Paula Grekelä ja Vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen.

Hyvät ystävät

Eilen tuolla torin toisessa päässä katoksen alla kokoontui mielenosoitus, jolla oli ytimekäs lyhenne STOP. Raahessa mielenilmauksessa kävi muutama sata ihmistä, mutta päätapahtumaan Helsingissä osallistui virallisen arvion mukaan noin 30 000 työläistä.

Kesän ja alkusyksyn aikana on osoitettu mieltä monesta asiasta. Suurimmat mielenosoitukset ovat puolustaneet laadukasta koulutusta ja varhaiskasvatusta tai vastustaneet rasismia, sosiaaliturvan leikkaamista ja nyt palkanalennuksia sekä ay-liikettä vastaan suunniteltuja pakkolakeja. On ollut todella voimaannuttavaa osallistua esimerkiksi varhaiskasvatusata puolustaneeseen Vain kaksi kättä -mielenosoitukseen ja leikkauspolitiikan vastaiseen Joukkovoima-mielenosoitukseen, joissa tuhannet tavalliset ihmiset lähtivät kaduille vastustamaan patamustan oikeistohallituksen kurjistamispolitiikkaa.

Tänään Raahen vasemmistoliittolaiset haluavat avata poliittisen syksyn samoilla teemoilla, jotka saivat työläiset eilen lakkoilemaan ja osoittamaan mieltään.

Johdannoksi puheenvuoroille vielä ajatus EK:n vuorineuvosten hallituksen välityksellä käymästä taistelusta työväkeä vastaan: Hallitusta johtavan miljonääriministerin viimeisin tarjous on, että pienipalkkaisten ja naisvaltaisten alojen palkkojen leikkaaminen vaihdetaan useampia koskevaan lomarahaksi kutsutun palkanosan leikkaamiseen. Työläisille tarjotaan siis palkanalennuksen vaihtoehtona palkanalennusta, kun oikea kysymys olisi, minkälaisella politiikalla saamme hyvinvointivaltion veropohjan paikattua ja viennin vetämään. Leikkaus- ja palkanalennuspolitiikka vain syventää ongelmia, jotka johtuvat suomalaisten vientituotteiden huonosta kysynnästä sekä suurtyöttömyydestä.

Hallituksessa on niin monta verovälttelyn ja yritysjohtamisen ammattilaista, että luulisi ratkaisujen olevan helposti löydettävissä, jos tahtoa vain on. Nyt tahtoa näyttää olevan vain luokkaerojen kasvattamiseen ja työväenluokkaisten ihmisten usuttamiseen toistensa kimppuun työttömistä pienyrittäjiin ja opiskelijoista työssäkäyviin, turvapaikanhakijoista puhumattakaan.

Vasemmisto ja ay-liike ovat esittäneet omat ehdotuksensa talouden ja työelämän parantamiseksi. Ehdotukset eivät ole päässeet neuvottelupöytiin tai edes mediamuurin läpi julkisuuteen. Niistä kuulemme kuitenkin tänään varmasti lisää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.