Miekkarituristit rasisteja katsomassa

Kävimme syyslomamatkalla Helsingissä ja vein lapset lauantaina rasisminvastaiseen mielenosoitukseen. Lapset ovat olleet ennenkin mielenosoituksissa, mutta vastademo rasistiselle Rajat kiinni -mielenosoitukselle oli varmasti erilainen kokemus. Jäipä siitä purettavaa minullekin.

Matkalla selitin jälkikasvulle vastamiekkarin konseptin sekä molempien mielenilmausten keskeiset viestit. Narinkkatorille saapuessamme kummallakaan puolella poliisirivistöä ei vielä ollut juurikaan mielenosoittajia ja seisoskelimme kauppakeskuksen oven lähellä tilannetta seuraten.

Tunnelma sähköistyi, kun rasisminvastaisen puoliskon rumpuryhmä ilmaantui ovien eteen ja aloitti rummutuksen. Väkivaltavarusteiset poliisit työnsivät ryhmän ”omalle puolelleen” meidän muiden seuratessa kameroiden kanssa tilannetta. Kiinniottoja ei tapahtunut mutta nähtiinpä lasten kanssa läheltä mellakkavarusteita ja aseita, jotka on tehty tappamaan.

Vastamielenosoituksen tarkoitus lienee sekä periaatteellinen että käytännöllinen. Käytännössä antirasistit pitävät meteliä peittääkseen ulkomaalaisvastaisten äänet, mutta läsnäolo samalla torilla viestii myös symbolisesti, ettei rasistinen elämöinti jää muilta huomaamatta eikä ole hyväksyttyä. Tätä tarkoitusta lapsillekin painotin, kun lähdimme pois heidän lopullisesti kyllästyessään. Oli tärkeää käydä läsnäolollaan sanomassa, että pakolaiset ovat tervetulleita meidän Suomeemme, rasismi ei.

Mielenosoituksen myöhemmistä vaiheista voi lukea ja katsoa Pontuksen kuvakertomuksesta. Vastamielenosoittajat seurasivat sopivasti(?) YK:n päivänä järjestettyä Rajat kiinni -kulkuetta Senaatorintorille ja jatkoivat siellä poliisin suojeleman muukalaisvastaisuuden vastustamista.

Näimme lasten kanssa kulkueen, kun se poistui Narinkkatorilta. Perussuomalaisen ja Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila juoksi ohitsemme kameran kanssa ja kehotin häntä kuvaamaan myös kulkueen kaikki morottajat eli natsitervehdyksen esittäjät. Jotenkin tuntui hassulta, kun mietti pakolaisvastaisia rajojen sulkijoita, jotka väittävät ja varmaan uskovatkin, etteivät ole rasisteja. Jotenkin vain sattuvat olemaan samaa mieltä samoihin mielenosoituksiin hakeutuvien uusnatsien kanssa. (Kirjoitin rasismin määrittelystä Liberoon. Rasistiset asenteet ovat liian tavallisia ja yleisiä, jotta niitä uskallettaisiin nimittää leimaavana tai äärimmäisenä pidetyllä rasismi-sanalla. Liberossa summattiin kesän ja syksyn rasistista liikehdintää enemmänkin.)

Kun kiersimme Narinkkatoria lähtiessämme, kuulin Rajat kiinni -mielenosoituksen lavalla viitattavan perjantaina julkaistuun uutiseen turvapaikanhakijoiden asemasta asuntojonoissa. Puhuja iloitsi, kun turvapaikanhakijoille ei tulekaan erityisasemaa, jolla he voisivat ohittaa muut asunnontarvitsijat. Uutinen lienee tämä Suomen Uutisten juttu, jonka otsikko antaa valheellisesti ymmärtää, että turvapaikanhakijoille olisi puuhattu erityisasemaa. Todellisuudessa perussuomalaiset estivät lakiesityksen, joka olisi nostanut turvapaikanhakijat yhdenvertaiseen asemaan muiden kanssa.

Hesarin tv-toimitus uutisoi mielenosoituksista ja haastatteli minuakin. Juttuun ei päätynyt kommentti, jossa toivoin vihreitä liberaaleja järjestämään vastamielenosoituksia, jotta niihin tulisi enemmän osallistujia. Se ei ollut millään tavalla moite nykyisille järjestäjille vaan vihreille liberaaleille, jotka eivät osallistu anarkistien kanssa mielenosoituksiin mutteivät saa aikaiseksi omiakaan demoja.

Lasten kanssa tuli puhetta mielenosoituksista pariin otteeseen loppupäivän aikana ja kuulin heidän keskustelevan siitä keskenäänkin. Illalla suihkusta kuului rytmikästä huutoa: ”hei hei hei, rasismille ei!”

2 thoughts on “Miekkarituristit rasisteja katsomassa”

  1. Itse luulen, että Jani Toivola on vähän hölmö tällaisissa asioissa. Vertauksesi toimisi paremmin (lainkaan), jos Toivola olisi Lehdon kanssa esittämässä poliittisia vaatimuksia, jotka vielä kuuluisivat Lehdon rasistisen politiikan ydinkysymyksiin.

Vastaa käyttäjälle Jani Kurunen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.