Lietsovatko viranomaiset muukalaispelkoa ilkeyttään vai tyhmyyttään?

Osaan vain arvailla vastausta otsikon kysymykseen mutta parin viime päivän uutiset ovat herättäneet ajatuksen jos toisenkin pakolaisuuskriisiin ja turvallisuuteen liittyvästä viestinnästä. 

Supo tiennee, mitä tekee…

Eilen Suojelupoliisi julkaisi aiheesta tiedotteen. Siinä suurimmaksi turvallisuusuhaksi nostetaan äärioikeiston väkivalta. Kansan Uutiset taisi olla ainoa, jonka uutisessa tämä pääsi otsikkoon asti. Muut keskittyivät Isis-taistelijoiden mahdollisuuteen ja epämääräiseen ääriliikepuheeseen siinä määrin, että selvimmät tekstit luettiin jälleen Saku Timosen blogista.

Myöhään illalla Suvi Auvinen analysoi vielä Suojelupoliisin viestintää aihetta käsitelleessä tiedotustilaisuudessa. Poliisin kielenkäytön perusteella ei ole sattumaa, että media tarttui toistaiseksi arvailujen varassa olevaan ääri-islamistien uhkaan moneen kertaan todennetun uusnatsiuhan sijaan. Iltapäivälehden lööppiinkin valittiin kuva islamisteista vaikka otsikon viereen sopisi paremmin esimerkiksi Ruotsista johdetun Suomen Vastarintaliikkeen marssikuva. (Leikkasin lööppikuvan Bruno Jäntin Instagram-otoksesta.)

Suojelupoliisin intresseissä on tietysti itsensä tärkeäksitekeminen ja budjettinsa varmistaminen. Sisäministeriön suoraan alaisuuteen vuoden alussa muuttava Supo sai tosin joululahjansa jo hallitusohjelmassa, jossa luvattiin lisää rahaa sisäiseen turvallisuuteen eli kansalaisten urkkimiseen.

…mutta sisäministeriö ei välttämättä tiedä

Enemmän kuin Suojelupoliisin pelonlietsonta minua ihmetyttää sisäministeriön onneton viestintä. Uutinen kertoi maanantaina, että ministeriö oli syyskuussa, pakolaisuuskriisin laajuuden selvitessä suomalaisille, kutsunut viestintä- ja mainostoimistoja, muita yrittäjiä, tiedotusvälineitä ja järjestöjä ideoimaan ”tapoja, joilla vahvistetaan luottamusta, toivoa, turvallista ja pelotonta ilmapiiriä Suomessa”.

Toisin sanoen ministeriössä on ymmärretty, että suuri määrä turvapaikanhakijoita aktivoi myös rasistit ja sille kannattaa tehdä jotain. Osaamisen hakeminen asiantuntijaverkostosta goodwill-henkisellä joukkoistamisella vaikuttaa hyvältä lähestymistavalta.

Mutta miten voi olla noin valmistautumaton, kun toimittaja intoutuu (tai kuka siellä toimituksessa intoutuikin) kysymään kysymyksiä? Epämääräistä kiertelyä tilaisuuden tarkoituksesta, uutisarvon vähättelyä ja typeriä vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin. Aivan kuin haastateltavat tekisivät kaikkensa antaakseen kaikesta hämärän ja pakolaisuuskriisin myötä syntynyttä turvallisuusuhkaa peittelevän kuvan.

Ilmeisesti sisäministeriössä pelätään rasisteja niin paljon, että hyvää yritystä pitää itse vähätellä ja kieltää kaikki, mistä entisten ja nykyisten rasistikansanedustajien kehumat vihasivustot voisivat saada bensaa liekkeihinsä. Rasismia riveissään sietävän hallituksen alaisuudessa ei ole ministeriöilläkään helppoa.

Uutisesta ei erotu, mitä kaikkea toimittaja on viestintäjohtajalta ja kansliapäälliköltä kysellyt. Outo pohja-ajatus, että olisi jotenkin kyseenalaista käyttää ulkopuolista viestintäosaamista turvallisuuteen liittyvien asioiden käsittelyssä, saattaa olla siis toimittajaltakin. Asiansa osaava viestintäjohtaja osaisi tosin valmistautua tällaiseenkin.

Ajatus aiheesta “Lietsovatko viranomaiset muukalaispelkoa ilkeyttään vai tyhmyyttään?”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.