Valehtelevat vihalehdet ovat ”maahanmuuttokritiikin” luonnollinen vaihe

Etelä-Suomen Sanomat kertoo tänään artikkelista, jolla kokeiltiin tunnetun valesivuston julkaisupolitiikkaa. Kirjoittajan anonyymi, tekaistulla profiililla kirjoitettu ja sisällöltään täysin keksitty teksti julkaistiin feikkilehden sivuilla, ja se sai runsaasti huomiota lukijoilta. 

Tiedonvälityksen laadusta kiinnostuneelle kansalaiselle testi kertoo, että kyseinen sivusto ei ole luotettava uutislähde. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei mikään horjuta vihasivuston kansansuosiota niin kauan kuin sen sisältö ruokkii lukijoidensa maailmankuvaa. Sehän on tärkein syy valheiden suosiolle, kuten ESS jutussaan (jonka tiedot on koottu lopussa luetelluista lähteistä) mainitsee pariin yhdysvaltalaiseen tutkijaan viitaten:

– – ihmiset hakeutuvat sellaisen tiedon pariin, joka vahvistaa heidän maailmankuvaansa ja karttavat tietoa, joka sotii heidän uskomuksiaan vastaan.

Vihasivuston lukijalle tuo testijuttu oli todennäköisesti todiste jostain, jonka hän oli jo tiennyt. Vaikka todiste paljastui keksityksi, ei se poista sitä, mitä lukija jo ennalta tiesi. Se muuttui pikemminkin todisteeksi ”valtamedian” alhaisista toimintatavoista ja ristiretkestä ”vaihtoehtomediaa” vastaan. (Sitä paitsi jutussa mainittu faktantarkistusta tutkiva toimittaja on bongattu osallistumassa joitain vuosia sitten Vasemmistonuorten toimintaan. Kyseinen vihasivusto on oikeasti kyseenalaistanut taannoin toimittajan uskottavuutta tällaisella kuvakaappauksella. En linkitä ”artikkelia” tähän.)

Feikkilehdet ovat maahanmuuttovastaisuuden nykyaikainen muoto ja luonnollinen vaihe kampanjassa, jolla sitä on määrätietoisesti valtavirtaistettu vuosituhannen alusta lähtien. ”Nuiviksi” ja ”maahanmuuttokriitikoiksi” itsensä nimenneet, rasistisia rakenteita kannattavat voimat tekivät ulkomaalaisvastaisuudesta normaalia sanomalla ääneen ennakkoluulot, joita ei ihmisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta korostavassa yhteiskunnassa kehdattu sanoa ääneen. Heillä oli yksinkertaisesti pokkaa, ja siitä samasta on kyse myös lehdiksi itseään kutsuvien vihasivustojen toiminnassa: niillä on pokkaa julkaista epätosia, varastettuja ja vääristeltyjä juttuja vaikka tietävät ne epätosiksi, varastetuiksi ja vääristellyiksi.

Valelehtien suosio ei laske niiden toimituspolitiikkaa ja toimintatapoja paljastamalla. Tehokkaampaa on esimerkiksi vaikuttaa niiden rahoitukseen, kuten sosialidemokraattiset opiskelijat pyrkivät tekemään vetoamalla parilla sivustolla mainostaviin, pääasiassa ulkomaalaisiin yrityksiin. Järjestön entinen puheenjohtaja joutui vihasivuston hyökkäyksen kohteeksi äskettäin.

Vihasivustoilla syyllistytään ennen pitkää toki myös rikokseen yllyttämiseen, tekijänoikeusrikoksiin tai muuhun vastaavaan – ellei ole jo syyllistytty – jolloin viranomaisetkin voivat poistaa niiden toiminnan edellytykset. Henkeään ei kuitenkaan kannata pidättää odotellessaan poliisin kiinnostumista kavereidensa puuhista.

Eivät feikkilehtien lukijat aivan tyhmiäkään ole. Moni heistä varmasti ymmärtää niiden sisällön epäluotettavuuden, mutta jakaa ja komppaa juttuja, koska niissä vastustetaan asioista, joita hekin vastustavat. Motiivina lienee ihan vain vittuilu.

Kuva: Katherine Evans / FreeImages.com

4 thoughts on “Valehtelevat vihalehdet ovat ”maahanmuuttokritiikin” luonnollinen vaihe”

  1. Vasemmiston valehtelu se vaan on parempaa totuutta sanoo:

    ”Täysin keksitty teksti” oli aito mielipide. Eikä todellakaan saman henkilön kirjoittama, joka nyt sitä tuo esille ”omanaan”.

    Sen sijaan MV-lehden vastustajien syyllistyminen moiseen mustamaalaukseen on juuri sitä valehtelua, josta he MV-lehteä syyttävät. Siihen retkahdit täysin kritiikittä myös juuri sinä.

    Aika katsoa peiliin.

  2. ”I want to believe!” 😀

    No, miltä peilissä näyttää? Oletko jo tehnyt ESS:n jutusta kantelun JSN:lle? Täytyyhän se valetta olla, kun nimimerkki netissä niin sanoo.

  3. Onkos täällä olemassa joku luotettava uutislähde?

    Kertokaa minullekin, jos tiedätte.

  4. Hyvä kysymys, melkoista epävarmuutta joutuu sietämään. Itse etsin uutislähteitä lähinnä jonkinlaisiin yhteisiin periaatteisiin (Suomessa Journalistin ohjeet ja itsesääntely) sitoutuneista tiedotusvälineistä. Luotettavuuttahan kannattaa arvioida jatkuvasti.

Vastaa käyttäjälle Eksyksissä_Uutisvirrassa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.