Jäsendemokratian parantamisessa on kyse toimintakulttuurin muutoksesta, ei pelkistä sääntöpykälistä. Muutoksia ei kannata tehdä, jos kulttuuria ei haluta muuttaa. 

Tänään vietetään tasa-arvon päivää ja Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kokoontuu kevätkokoukseensa. Tilinpäätösmuodollisuuksien lisäksi asialistalla on puoluekokoukseen liittyviä asioita: tavoiteohjelmaluonnoksen kommentointia ja neuvoa-antavan puheenjohtajaäänestyksen vaalijärjestys.

Puoluekokous on jäsendemokratian huipentuma, sillä siellä jäsenet päättävät puolueen linjoista ja johtajista. Päästäkseen päättämään jäsenten on ensin saatava luottamus oman piirijärjestönsä jäseniltä. Jokaisen jäsenen osallistumismahdollisuudet on otettu puolueessa vakavasti, sillä puoluehallitus vetosi ehdokasvalintaa ohjeistaessaan, että kaikilla jäsenillä tulee olla mahdollisuus olla ehdolla.

Sääntöjen mukaan ehdokkaat (eli puoluekokousedustajaehdokkaat – miten kaunis 29-kirjaiminen sana!) asettaa kuitenkin perusosastot ja kunnallisjärjestöt. Jos ehdokkaiden määrä ylittää piirijärjestön edustajamäärän, järjestetään äänestys. Jotkin piirijärjestöt jakavat vielä alueensa vaaliyhtymiin, joilla on oma kiintiönsä piirin edustajamäärästä.

Eri puolilta Suomea on tullut viime päivinä viestejä siitä, että joissakin osastoissa on haluttu välttää jäsenäänestys asettamalla vain se määrä ehdokkaita, mikä on paikkoja tarjolla. Tämä vaatii tietysti osastojen välisiä sopimuksia – joista valtaosa lienee vuosien aikana muotoutunutta niin sanottua hiljaista tietoa. Joka tapauksessa lopputuloksena on se, että jokainen halukas ei pääse ehdolle puoluekokousedustajaksi eikä vaaliyhtymän tai piirijärjestön laajuista äänestystä järjestetä.

En usko, että kukaan estää ehdokkuuksia tai ajaa sopuvaaleja (valintoja ilman äänestystä) ilkeyttään. Kyse on toimintakulttuurista. Yksi pitää alueellisen edustavuuden mekaanista turvaamista tärkeämpänä kuin äänestyksen kautta toteutuvaa edustavuutta. Toinen taas ajattelee suorien äänestysten olevan demokraattisempaa.

Puoluekokouskauden lyhentäminen haastaa toimintakulttuurin

Toimintakulttuuri saattaa olla muuttumassa, kun puoluehallituskin näki tarpeelliseksi huomauttaa etukäteen ehdolle asettumisen avoimuudesta. Sääntömuutokseen tästä on vielä matkaa, sillä asiaa koskevaan pykälään ei voi käsittääkseni tehdä muutoksia vaikka osa säännöistä onkin puoluekokouksessa käsittelyssä. Kannattaisin mielelläni sääntömuutosta, joka poistaisi osastojen esitystehtävän ja tekisi puoluekokousedustajaksi ryhtymisestä ilmoitusasian. Jäsenäänestyksestä tulisi siten pikkuhiljaa normi.

Myös muissa jäsendemokratiauudistuksissa on kyse toimintakulttuurista. Niitä ei kannata edes toteuttaa, jos valmiutta kulttuurin kehittämiseen ei ole.

Puoluekokouksessa on jälleen esillä ehdotus puoluekokouskauden lyhentämisestä kaksivuotiseksi. Kannatan tätä muutosta mutta ymmärrän, että se muuttaa käsityksemme puoluekokouksesta: sen merkityksestä ja toteuttamisesta.

Kokouksen järjestäminen vaatii rahaa ja teettää paljon töitä puolueen työntekijöillä ja aktiiveilla. Jos päätämme pitää kokouksen kahden vuoden välein nykyisen kolmen sijaan, meidän täytyy arvioida kokouksen juhlalliset puitteet uudelleen. Samalla täytyy turvata kaikkien jäsenten ja piirijärjestöjen vaikuttamismahdollisuudet varallisuudesta riippumatta. Päätöksen jälkeen täytyy pohtia, mitä mahdollisesti emme enää järjestä.

Uusi kokousrytmi haastaa myös pohtimaan kokouksen merkitystä: Tuleeko siitä foorumi, jolla teemme isoja avauksia yhteiskunnan ja ihmisten olojen parantamiseksi? Miten sovitamme kahden vuoden sykliin nykyisen ohjelmatyömme? Pakottaisiko uusi tilanne myös miettimään äänestysten ja muiden toimintojen sähköistämistä entistä ponnekkaammin? Miten ulosmittaamme hyödyt, kun jäsenet aktivoituvat syklinmuutoksen myötä?

Myös neuvoa-antava puheenjohtajavaali kielii muuttuvasta toimintakulttuurista. Uudistuksia kannattaa toteuttaa sopivasti kerrallaan, oikea suunta säilyttäen. Olen ehdolla puoluesihteeriksi jatkaakseni tätä kehitystä jäsenten osallistumismahdollisuuksien ja puoluedemokratian parantamiseksi.