Vastakkainasettelu, arkiset vaaliteemat ja demokraattinen kansanliike ovat sosialismia tärkeämpiä oppeja Bernie Sandersin presidenttikampanjasta.

Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa kävi kuulemma tuulahdus menneisyydestä, kun siellä puhuttiin sosialismista eikä uskottu oikeudenmukaisen markkinatalouden tavoittelun onnistuvan. Näin tapahtumista kertoi Helsingin Sanomat* ja tämän on uskottu jopa vaikuttaneen Vasemmiston uusimpaan gallup-lukemaan, joka oli muutaman kymmenyksen edellistä pienempi.

Menneisyyden tuulesta, sosialismista, on puhuttu viime kuukausina merkittävän ajankohtaisena asiana Yhdysvaltain presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Bernie Sandersin ansiosta. Hän tunnustautuu demokraattisen sosialismin kannattajaksi, mikä on lähellä suomalaista sosialidemokraattia. Sandersin menestyksestä innostuneet (hänellä on yhä mahdollisuudet ehdokkuuteen vaikka suomalaismedia ei sitä kerro) ovat kaivanneet sosialismia myös suomalaisen vasemmiston ja Vasemmistoliiton politiikkaan. Toiset taas uskovat, että sosialismi romahduttaa suosion.

Oppeja Sandersin kampanjasta

Euroopassa puhutaan Sandersin sosialismista, mutta itse hän tuntuu puhuvan siitä aika vähän. Senaattorin vaaliteemoista sanaa ei löydy vaan niissä puhutaan muun muassa tulo- ja hyvinvointieroista, maksuttomasta koulutuksesta, yhtiövallasta ja demokratian palauttamisesta sekä maapallon pelastamisesta ilmastonmuutokselta. Presidenttiehdokkaan nettisivuilla on puhe (videoitu ja kirjoitettu), jossa hän kuvailee, mitä demokraattinen sosialismi hänelle tarkoittaa.

En ole tehnyt retoriikka-analyysiä Sandersin sanavalinnoista enkä pääsisikään syvälle yhdysvaltalaiseen ja englanninkieliseen retoriikkaan. Demokraattipoliitikon viestinnässä on kuitenkin muutama yksinkertainen asia, jotka voisivat toimia meilläkin.

Ihmisiä puhuttelevan vastakkainasettelun luominen
on sekä mahdollista että tarpeen.

1) Vastakkainasettelu. Sanders puhuu tavallisista ihmisistä työntekijöinä ja perheinä (workers and families). Toisella puolella ovat miljardöörit, Wall Street, iso raha (big money) ja 1 prosentti (rikkain prosentti, joka omistaa yli puolet varallisuudesta). Vastakkainasettelu on itse asiassa niin vahva, että amerikkalaisen talousprofessorin mukaan ”Sanders ei voi olla demokraattien presidenttiehdokas, sillä demokraatit häviävät mieluummin vaalit kuin menettävät Wall Streetin vaalituen”.

Suomessa piirit ovat sen verran pienet ja konsensuskulttuuri vahvaa, että voimakas vastakkainasettelu rikkaiden ja työntekijöiden välillä herättää varmasti uhriutumista ja vihapuhesyytöksiä. Sitä ei pidä säikähtää – eihän ”maahanmuuttokriittisyyskään” pysähtynyt siihen, että se todettiin rasismiksi. Rasismin valtavirtaistaminen osoittaa, että ihmisiä puhuttelevan vastakkainasettelun luominen on sekä mahdollista että tarpeen. Tarvitaan kuitenkin määrätietoisuutta ja kärsivällisyyttä eli strategista viestintää.

Työpaikoistaan huolestuneille kannattaa
tarjota ratkaisuksi työpaikkoja.

2) Konkreettiset, ihmisen arjen kokoiset asiat. Kuten sanottua, Sanders ei kampanjoi sosialismin tai edes vasemmiston puolesta (kuten oikeistokaan ei kampanjoi kapitalismin ja porvarillisen elämän puolesta) vaan ymmärrettävien, ihmisten arjessaan kokemien asioiden puolesta. Myös erilaiset vähemmistöt tulevat teemoissa selvästi näkyviin, vaikka pääpaino onkin kenen tahansa toimeentulossa, terveydenhuollossa ja koulutuksessa.

Usein vaikeasti konkretisoitavina pidetyt ilmasto- ja ympäristöteemat esitetään Sandersin kampanjamateriaaleissa ihmislähtöisesti: people before polluters, ihmiset ennen saastuttajia. Ihmisten älykkyyttä ja solidaarisuutta ei pidä aliarvioida, mutta työpaikoistaan huolestuneille kannattaa tarjota ratkaisuksi työpaikkoja ennemmin kuin abstrakteja luontoarvoja tai edes lapsille jäävää planeettaa. Sanders pyrkii osoittamaan, että ilmastonmuutoksen ratkaisun tiellä seisovat ahneet suuryhtiöt ja demokratiaa vesittävät vaalirahoittajat.

3) Demokraattisen liikkeen kokoaminen. Sanders ei kampanjoi vain presidenttiehdokkuudesta vaan synnyttääkseen liikkeen, jolla on riittävästi voimaa uudistusten toteuttamiseksi kaikilla hallinnon tasoilla. Hänen suosionsa presidenttikisassa perustuu demokratiaa vaativaan protestiliikkeeseen, mutta niiden kannatukselle käy helposti niin kuin Perussuomalaisille hallituksessa.

Karismaattinen ehdokas riittää kampanjan ajaksi ja ehkä hieman pidempäänkin, mutta kun kamppailu alkaa parlamentaarisessa järjestelmässä, tarvitaan muitakin demokraattisia sosialisteja. Liike ei voi perustua pelkälle protestille vaan sen täytyy tarjota kannattajilleen välineitä jatkaa kamppailua alkuinnostuksen laannuttua. Samalla sen täytyy myös toimia kuten opettaa.

Vasemmistoliitto ei ole protestiliike, mutta ei-puolueen leimaa emme ole saaneet karistettua. Omien avausten ja puoluetta yhdistävien kärkitavoitteiden avulla sekä kehittämällä järjestötoimintaa erityisesti jäsendemokratiaa ajatellen voisimme luoda pohjaa innostavalle liikkeelle. Jos haluamme olla suomalainen demokratialiike, demokratian parantamisen pitää nousta oman puoluetoiminnan kehittämisen pääteemaksi.

Sosialismi on muuta kuin slogan

Pitäisikö Vasemmiston ottaa sosialismi vaaliohjelmiinsa ja viestintäänsä? Ei sen enempää kuin Sandersinkaan, ehkä jopa vähemmän. Suomessa Neuvostoliiton ja reaalisosialismin painolasti voi olla raskaampi kuin useimmissa muissa länsimaissa. Edellä lueteltuja oppeja Sandersin kampanjoinnista mielelläni kuitenkin soveltaisin Vasemmiston viestinnässä.

Keskustelu sosialismista heijastelee tarvetta aatteelliselle
keskustelulle myös nyky-Vasemmistossa.

Sosialismi on tietysti tärkeä osa ohjelmiemme aatteellista kehystä vaikka ismien julistamisesta on luovuttu puolueen perustamisen yhteydessä 90-luvulla. Punavihreys on ekososialismia ja kärkipoliitikkomme määrittelevät itsensä Sandersin tavoin demokraattisen sosialismin kannattajiksi. Pintapuolinen keskustelu sosialismista sloganina heijastelee tarvetta aatteelliselle keskustelulle ja ismien pohtimiselle myös nyky-Vasemmistossa. Uskon, että puolueessa kannattaa miettiä, millaisia foorumeja voimme tarjota tälle keskustelulle.

Viestinnällisesti sosialismin – tai muun yhtä vahvan käsitteen – voima on siinä, että se on selvä symboli suurelle muutokselle. Symboli on valittava tavoitteen mukaan: Haluammeko korvata nykyisen talousjärjestelmän uudella vai voiko ajamamme muutoksen kuvata jotenkin toisin? Riittääkö talouden demokratisointi tai hyvinvointivaltion uudelleenperustaminen?

*Bongasin Hesarin jutun Elina Vainikaisen blogista, jossa tämä erittelee hyvin menneisyydeksi leimaamisen ongelmia.