Ydinvoiman ongelmat voi ohittaa, jos uskoo ihmisen ratkaisevan ne aikanaan. 

Eilinen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuosipäivä sai pohtimaan ydinvoiman kannattamista ja vastustamista. On ymmärrettävää, että poliittiset kysymykset typistyvät lopulta kannatus-/vastustuskysymyksiksi, mutta samalla niiden laadullinen arviointi vaikeutuu.

Vasemmiston syyt vastustaa ydinvoimaa tiivisti Paavo Arhinmäki joulukuussa 2014 eduskunnan äänestettyä Fennovoiman ydinvoimalan periaateluvasta: 1) uraanin louhinta ei tee hyvää ihmiselle eikä ympäristölle, 2) onnettomuusriski on pieni mutta vahingon sattuessa tuho on valtavaa, ja 3) ydinjäte säteilee tuhansia vuosia eikä sille ole varmaa ja kestävää ratkaisua.

Suhtaudun itsekin näiden syiden vuoksi kielteisesti ydinvoiman lisärakentamiseen ja positiivisesti uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseen. En kuitenkaan usko, että ydinvoimaan myönteisemmin suhtautuvat ihmiset eivät olisi miettineet samoja kysymyksiä vain koska ovat tulleet eri johtopäätökseen.

Luulen ydinvoimakantojen olevan yhteydessä ihmiskuvaan – ainakin niiltä osin, miten ihminen suhtautuu edellä numeroituihin asioihin. Uraanin louhintaan ja ydinjätteen käsittelyyn liittyvien ongelmien hyväksyminen ydinvoiman sivutuotteena vaatii uskoa ihmisen kykyyn ratkaista ne ennemmin tai myöhemmin parhain päin. Toisin päin ajateltuna en itse pohjimmiltani luota ihmisen kykyyn asettaa ydinvoimabisneksen taloudelliset mahdollisuudet ja käsittämättömän kauaskantoiset riskit oikeaan suhteeseen keskenään. En usko, että ihminen osaa jättää liian suuret riskit ottamatta.

Uskon asioissa tietoon perustuva keskustelu käy vaikeaksi. Siksi täytyy arvostaa esimerkiksi Oras Tynkkysen kaltaisia asiantuntijoita, jotka päivittävät tietojaan ja suhtautumistaan ydinvoimankin suhteen. Mutta jos pienentynyt onnettomuusriski ja kiihtyvä tarve ajaa alas fossiilisten polttoaineiden käyttö panevatkin miettimään parempia syitä vastustaa ydinvoimaa, pitäisi sen kannattajienkin päivittää argumenttejaan.

Edellä linkatussa Arhinmäen blogauksessa kerrotaan myös, miksi Vasemmisto suhtautuu nihkeästi erityisesti meneillään olevaan Fennovoiman voimalahankkeeseen. Uusin laskelma hankkeen taloudellisesta kannattamattomuudesta julkaistiin viime viikolla. Itse kiinnitin huomiota hankkeen taloudelliseen riskiin viime kesänä tekemässäni valtuustokyselyssä.

Toinen juuri Fennovoimaan liittyvä huolenaihe on hankkeen rooli suurvaltapolitiikan nappulana. Yhden suurvallan ydinaseteollisuuden osaomistama voimala on taloudellisen painostuksen väline suurvaltojen ”hybridisodankäynnissä” vai miksi sitä tällä hetkellä kutsutaan. Suojelupoliisin mukaan ulkomainen tiedustelutoiminta on ainakin viime vuoden aikana pyrkinyt vaikuttamaan Suomen energiapolitiikkaan.

Jos on vaikea uskoa, että ihminen tietää mitä tekee jättäessään säteilevän perinnön sadoille sukupolville, yhtä vaikea on luottaa siihen, että Fennovoiman hankkeen mahdottomuus havaitaan ennen kuin se tulee liian kalliiksi. Ei se estä kuitenkaan yrittämästä.

Kuvassa Fennovoiman vähemmistöomistajan Rosatomin toimitusjohtaja Sergei Kiriyenko raportoi hankkeen etenemisestä Venäjän presidentille Vladimir Putinille kaksi vuotta sitten.