Viime viikon Kansan Uutisissa haastateltiin politiikantutkija Emilia Palosta, jonka tuntui pukevan sanoiksi monen vasemmistoliittolaisen ajatuksia puolueen vaikuttavuuden parantamisesta. Juttu kannattaa lukea itsekin, mutta otan tähän kolme erityisen osuvana pitämääni lainausta. 

”Palosen mukaan vasemmistoliiton vaatimukset vaikkapa taloudesta ovat olleet vaikeasti lähestyttäviä ja hankalia. Niistä ei tavallinen ihminen ota selvää. Asioita pitää kiteyttää sellaisiksi, että ihmiset kokevat: ”Joo tää vaikuttaa mun elämään ja on tärkeää”.”

Hyvä viestintä on mukana jo poliittisten tavoitteiden asettamisessa, ei vasta jossain vaalikampanjan suunnittelussa. Erot koulutuksessa, politiikan seuraamisessa ja ihan ihmisluonteessa vaikuttavat siihen, miten ihmiset ymmärtävät taloutta ja yhteiskuntaa. Tavoitteiden pitäisi kuitenkin yhdistää meitä kaikkia, jolloin niiden pitää olla kaikille ymmärrettäviä ja omaksuttavia.

Aihe ei ole yksioikoinen. Kansan Uutisten blogissaan Kalevi Suomela piti tutkijan ehdotusta sormen heristelynä, jonka piiloviestinä on, että ihmiset ovat yksinkertaisia ja tietämättömiä. Ihmisten älykkyyttä ei pidä aliarvioida, mutta politiikan havainnollistaminen, henkilökohtaistaminen ja tiivistäminen on paikallaan, kun kilpaillaan ihmisten huomiosta. Vasemmistolaisuudesta kannattaa ainakin yrittää tehdä vähemmän ”intellektuaalisesti vaativaa”.

Minusta monen vasemmistolaisen – minunkin – ongelma on se, että monimutkaisia asioita ei uskalleta yksinkertaistaa. Pitää olla aina niin älykäs ja esittää asioiden marginaalisetkin vivahteet tai muuten on pahimmista pahin eli populisti. Itse huomaan tämän jatkuvasti puhuessani ja kirjoittaessani, ja tästä haluaisin myös liikkeenä päästä eroon. Lopulta minuunkin vetoaa ilmaisu, joka on selkeää, esittää kokonaisuuden tärkeimmän pointin eikä yritä selittää koko maailmaa kerralla.

”Vasemmistossa on me-henkeä, että me ja kaikki sukulaiset olemme samassa rintamassa. Mutta kuinka paljon se houkuttelee ihmisiä, joilla ei ole samanlaista historiaa ja valmiita identiteettejä, jotka eivät koe tehtäväkseen työntekijöinä äänestää vasemmistopuolueita?”

Vappuna mietin paljon sitä, miten käytämme hyväksemme työväen juhlapäivän, jolloin vasemmisto on ehkä näkyvimmin esillä ihmisten keskuudessa. Sulkevatko vappuperinteet ulos sellaiset työläiset, jotka eivät kutsu itseään työläisiksi tai samaistu työväenlaulujen kuvastoon?

Perinteinen vappu tuskin ratkaisee Vasemmiston tulevaisuutta suuntaan tai toiseen, mutta modernin ja vaikuttavuutta tavoittelevan vasemmistopuolueen kannattaa kyseenalaistaa toimintatapojaan kehittyäkseen nykyaikaiseksi joukkoliikkeeksi.

Identiteettipolitiikan vaaroja voi torjua tarjoamalla ennen kaikkea hyviä poliittisia ratkaisuja. Palosen haastattelun mukaan ”ääni menee sille, joka esittää parhaiten tärkeitä vaatimuksia” ja osaa tehdä yhteistyötä:

”Tärkeää olisi, että ei korosteta vain vasemmistoliittoa, vaan sitä miten tehdään yhteistyötä ja edistetään asioita. Jos siinä menestytään, luottamus voi olla suurempaa kuin jos puolueet korostavat erojaan kansalaisille tärkeissä asioissa.”

Yhteistyön näkökulmasta esimerkiksi tarttuminen ehdotuksiin punavihreän opposition varjohallituksesta voisi olla kannattavaa. Myös tilanteeseen sopivan yhteistyön hakeminen leikkauspolitiikkaa ja vaikkapa Natoa vastustavien kansalaisliikkeiden kanssa ja yhteisten tavoitteiden näkyvä tukeminen kertoo yhteistyökyvystä.

Kuvassa käytännön pinssiyhteistyötä viime vapulta.