Ruuhkavuosia pakoon tulevaisuuden Raaheen

Tulevan valtuustokauden suurimpia haasteita Raahessa on väkiluvun kääntäminen nousuun. Pienenevä veropohja vaarantaa julkiset palvelut, mikä puolestaan vähentää kaupungin houkuttelevuutta entisestään. Tämä kierre täytyy pysäyttää.

Raahesta voisi tulla kaupunki, johon täällä syntyneet ja muualle opiskelemaan lähteneet haluavat palata ruuhkavuosia pakoon lapsia kasvattamaan. Muutin itse Raaheen kymmenen vuotta sitten raahelaislähtöisen silloisen puolisoni kanssa, kun ensimmäinen lapsemme oli syntymässä. Uusi koti tuntui ihmisenkokoiselta, turvalliselta kaupungilta. Keskusta-asujalle palvelut olivat lähellä ja kulkuyhteydet toimivat, kun kuljin muualla töissä.

Moni asia on yhä hyvin, mutta muutama keskeinen vetovoimatekijä on mennyt huonompaan suuntaan. Vaikka kaikista huononnuksista ei ole päätetty Raahessa, joudumme vastaamaan niiden tuomiin haasteisiin omilla päätöksillämme.

Kaupunkistrategiaan kirjatut korulauseet lasten ja nuorten Raahesta näyttivät hölmöiltä, kun koululaisten aamupäivätoiminta lakkautettiin ja ulkoliikuntapaikat pantiin iltaisin lukkoon. Samaan aikaan myös yhteydet esimerkiksi Vihannin rautatieasemalle ovat huonontuneet, vaikka teollisuushankkeiden ja nosteessa olevan luontomatkailun odotetaan tuovan lisää liikennettä alueelle.

Jotta Raahe houkuttelisi asukkaikseen elävän pikkukaupungin rauhasta kiinnostuneita paluumuuttajia ja täällä työssäkäyviä, palvelujen pitää olla kunnossa. Profiloitumista helpottaa, jos pikkukoululaisille on aamupäivätoimintaa, luokissa riittää opettajia ja kouluavustajia ja lapset pääsevät aikuisen seurassa silloin tällöin maksutta uimaan.

Yhteydet maailmalle voisivat parantua neuvottelemalla bussivuorojen sovittamisesta paremmin esimerkiksi Kokkolan rautatieaseman aikatauluihin tai halpabussin pysäkin siirtämiseksi lähemmäs keskustaa. Tänä talvena käyttöön tullut kutsukyyti yöjunalle osoittaa, että palveluja voi myös parantaa.

Kirjoitus on julkaistu Raahen Seudussa 7.4.2017. Kuva: FreeImages / Tim Neumann

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.