Vappupuhe Härkätorilla – hallintarekisteri sopii suuryhtiöiden sote-suunnitelmiin

Työväen vappua vietettiin Raahessa perinteisin menoin. Oma puheeni keskittyi sote-uudistuksen uusimpaan käänteeseen, hallintarekisteriin, johon sote-yhtiöiden ja sote-päättäjien yhteydet jatkossa piilotetaan.

”Hyvät ystävät, tervetuloa juhlimaan työväen vappua!

Raahen kuntavaalitulos ei aivan noudattanut valtakunnallista linjaa, mutta Vasemmistoliitto piti paikkansa kaupunginvaltuustossa ja toverit sosialidemokraatit puolestaan lisäsivät työväenpuolueiden edustusta päätöksenteossa.

Valtakunnallisesti hallitus koki vaaleissa kolauksen ja kaikki hallituspuolueet menettivät kannatustaan. Tämä näkyi jo budjettiriihessä, jossa hallitus peruutteli muutamilla kymmenillä miljoonilla aiempia satojen miljoonien leikkauksiaan.

Sote-uudistuksesta keskusteltiin kuntavaaleissa paljon, mutta keskustelu kiihtyy maakuntavaalien lähestyessä. Vasemmisto käynnisti vaalien alla nimien keräämisen kansan välikysymykseen, jolla halutaan pelastaa sote-palvelut pakkoyhtiöittämiseltä ja yksityistämiseltä. Vasemmiston mielestä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen on tarpeen, jotta hoitoketjut sujuvoituvat ja tasa-arvo paranee. Uudistus on kuitenkin palautettava alkuperäisiin tavoitteisiinsa ja parlamentaariseen ohjaukseen.

Viime viikolla hallituksen sote-esitys täydentyi yllättävällä tavalla. Kuntavaaleissa romahtanut perussuomalaiset joutuu pitämään ministeri-Audeistaan kiinni hinnalla millä hyvänsä, ja nyt vuorossa oli hallintarekisterin hyväksyminen. Perussuomalaiset on johdonmukaisesti vastustanut omistusten piilottamisen mahdollistavaa hallintarekisteriä, mutta nyt Soinin hämärärekisterillä yritetään pitää puolue hallituskelpoisena ja leikkaushallitus pystyssä vaalitappion jälkeen.

Soinin hämärärekisteri näyttää perussuomalaisten suojelumaksulta erityisesti kokoomukselle, joka on ajanut samalla innolla kahta toisiinsa liittyvää asiaa: hallintarekisteriä ja suuryhtiöiden valinnanvapausmallia sosiaali- ja terveyspalveluihin. Eilen yhdistelmään kiinnitti huomiota harmaan talouden tutkija, verotusneuvos Markku Hirvonen, joka varoittaa paitsi verovälttelyn lisääntymisestä, myös korruptiosta, kun sote-palveluista päättävien poliitikkojen ja sote-palveluja myyvien yhtiöiden kytkökset häipyvät hallintarekisterin hämäriin.

Tutkijat, professorit ja ”kaiken maailman dosentit” eivät usko soten suuryrityksille räätälöidyn valinnanvapauden vähentävän terveyseroja eikä säästävän edes rahaa – eikä taida uskoa enää kempeleläinen insinöörikään, joka haluaa vielä mahdollisuuden piilottaa näiden suuryritysten omistajat hallintarekisteriin.

Hyvät ystävät, maakuntavaaleihin on näillä näkymin enää reilu kahdeksan kuukautta aikaa. Vasemmiston pitkäaikainen tavoite maakunnallisesta itsehallinnosta on osittain toteutumassa, vaikka aidon itsehallinnon takaava verotusoikeus jää uupumaan ja demokraattisuus ei yllä sote-malliin saakka. Historiallinen uudistus ei tarkoita vain vaaleja, mutta juuri tässä hetkessä se tarjoaa suomalaisille tilaisuuden jatkaa kamppailua tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista leikkaavaa hallitusta vastaan.

Minulle vappu on mahdollisuus kokea yhtenäisyyttä, marssia yhdessä työväenluokan rintamana ja muistaa, mitä tämä liike ponnistaa. Perinteet ja symbolit voivat kuitenkin myös sulkea pois ihmisiä, joille ne eivät ole yhtä tuttuja tai henkilökohtaisesti tärkeitä. Pidetään siis huolta siitä, että käytämme voimamme muutosta tekevän joukon kasvattamiseen ja yhteisten tavoitteiden löytämiseen.

Hyvää vappua!”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.