Kaupunginvaltuutetun viimeiset kokoukset

Ensi kaudella toimin Raahen kaupungissa vain varavaltuutettuna ilman muita luottamustoimia.

Tänään osallistun viimeistä kertaa kaupunginhallituksen kokoukseen, ja kaupunginvaltuustokin kokoontuu kauden päätöskokoukseen. Viikon päästä on vielä maakuntavaltuuston kokous. Sitten alkaa kunnallispolitiikka olla taputeltu minun osaltani toistaiseksi.

Kun pettymys kuntavaalien jälkeen oli kovimmillaan, lohduttauduin ajattelemalla, että tässä on tilaisuus irrottautua antoisasta ja mielenkiintoisesta mutta myös raskaasta ja aikaavievästä harrastuksesta. Pettymyksen laantuessa päätin kuitenkin etsiä motivaatiota jatkaa esimerkiksi lautakuntatyötä sekä tavoitella paikkoja, joissa voisin edistää vaalitavoitteitani varavaltuutettuna.

Asetin yhteen vaakakuppiin elämäntilanteen haasteet. Minulla on lapsia ja kodit Raahessa ja Helsingissä ja päivät täyttyvät politiikasta niin töissä kuin harrastuksissa. Toiseen kuppiin kasasin toiveet kovista luottamuspaikoista, joiden hoitaminen voisi olla niin antoisaa ja vaikuttavaa, että niihin kannattaa käyttää iltoja niinä viikkoina, kun olen isompien lasten kanssa Raahessa. Tiesin toiveiden jäävän todennäköisesti toteutumatta, sillä kymmenhenkisen ryhmän toinen varajäsen ei varsinaisesti pääse valitsemaan paikkoja.

Olen saanut monta pyyntöä jatkaa jossain tehtävässä. Olen saanut myös monta innostunutta ja helpottunutta reaktiota, kun olen kertonut rakkailleni, että kokoukset vähenevät.

Luottamustehtävät eivät katoa kerralla tai kokonaan. Varavaltuutetulle saattaa käydä jatkossakin kutsu valtuuston kokoukseen, ja kunnallisten yhtiöiden (aikuiskoulutuskeskus ja liikuntahalli) hallituskaudet jatkuvat vielä jonkin aikaa. Erityisesti toivon kunnallispolitiikan jättävän nyt enemmän aikaa vauvaperhe-elämän lisäksi Yleisen Lehtimiesliiton puheenjohtajan tehtäville. Lisäksi toimin kauden loppuun saakka Pohjois-Pohjanmaan Vasemmiston varapuheenjohtajana, äskettäin alkoi toinen kausi Kansan Tahto Oy:n hallituksessa ja olen myös Kansainvälinen solidaarisuustyö ry:n hallituksen jäsen.

Olen yrittänyt erottaa näistä pohdinnoista sen uupumuksen, jota jokavuotiset vaalit aiheuttavat. Vaikea sitä on kuitenkaan kuviosta poistaa, sillä samasta jaksamisesta ja ajankäytöstä siinä on kyse. Oman kampanjan lisäksi olen ollut viime vuosina mukana samanaikaisesti useissa kampanjoissa, mikä tietysti on vain omaa syytä. Lisäksi vaalit ja päivänpolitiikka ylipäänsä on olennainen osa palkkatöitäni ja kuormittavat siten ajattelukapasiteettiani työajalla ja sen ulkopuolella.

Haaveilen vaaleista, joissa voisin keskittyä vain yhteen kampanjaan tai ehdokkaaseen. Ehkä jo maakuntavaaleissa osaan rajata resurssini näin, ja se tarkoittaa myös sitä, etten ole itse ehdolla.

Omaksun uudet tittelit helposti ja yllättävän helppoa on ollut myös irrottaa ’kaupunginvaltuutettu’ identiteetistäni. Ehkä joskus jaksan kirjoittaa ylös jonkinlaisen summauksen kaudestani Raahen kaupunginvaltuustossa. Kaiken kaikkiaan näistä 4,5 vuodesta jää hyvä fiilis ja monia ihmisiä, joille voi olla kiitollinen toveruudesta ja yhteistyöstä. Ja jos ei muuta, jäihän vaaleista käteen kourallinen kuvia, joissa parta näyttää aika hyvältä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.