Pysähtymisen vaikeudesta

Jäin viime viikon päätteeksi sairauslomalle, joka saattaa jatkua kuukaudenkin. Pysähtyminen on kuitenkin vaikeaa, vaikka myöntäisi sitä tarvitsevansa. 

Olen kaivannut pysähtymistä pitkään. Sain sanoitettua tämän tunteen pari viikkoa sitten kirjoittaessani Kansan Tahdon kolumnia Minskin-matkan jälkimainingeissa. Itse itseäni lainaten:

Uutisvirrassa sukeltelu ja kaiken mahdollisen seuraaminen on tuntunut tärkeältä polttoaineelta yhteiskunnalliselle kommentoinnille ja kampanjoinnille – kunnes huomaan, etten ehdi tai jaksa kommentoida enkä kampanjoida.

– – huomaan intensiivisen ajankohtaiskeskustelun vievän elintilan uutta luovalta ajattelulta ja julkaisemiselta. Oman tilan etsiminen onkin saanut haaveilemaan ajatusten ”nollaamisesta”, itsensä repimisestä ylös uutistulvasta. Lopettaisi reagoimasta ja alkaisi tuottaa proaktiivisesti itse.

Sosiaalisen median ja päivänpolitiikan tuottama ahdistus lienee vain yksi kulma siitä sykkyrästä, joka johti masennuksen uusiutumiseen, mutta se on niistä konkreettisimpia. Kaikkea muuta pääsen toivottavasti käsittelemään ammattilaisen kanssa. Nyt odotan lääkkeiden alkavan toimia ja väsymyksen helpottavan.

Ajatusten selvittäminen on mahdotonta, jos niitä tulee koko ajan lisää. Kesti useamman päivän tajuta, että tämä sairausloma on kaipaamani mahdollisuus nollata ja pysähtyä, eikä sitä tarvitse lykätä talvella siintävään isyyslomaan, jolloin haluaisin olla vähemmän sairas ja enemmän kykenevä huolehtimaan lapsestani.

Haluan tehdä kaikkea enkä tiedä, mitä haluan tehdä. On pakko rauhoittua selvittämään. Näinä muutamina vapaapäivinä parhaita hetkiä ovat olleet ne, joiden jälkeen olen huomannut, etten ole ajatellut mitään itseäni suurempaa koko aikana. Ollaan luettu lasten kanssa Muumipappaa ja merta ja tehty ruokaa yhdessä.

Pysähtyäkseni poistan keskeiset some-sovellukset puhelimesta ja kirjaudun niistä ulos toistaiseksi. Blogeihin kirjoitan, jos siltä tuntuu, enkä aio julkaisuintoa pidätellä, mutta some- ja uutistulvasta yritän nyt irti. Minua ei siis saa kiinni esimerkiksi Facebook-viesteillä vaan tarvittaessa sähköpostilla tai puhelimitse.

[Kuva: FreeImages.com / Aleš Čerin]

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.