Toive SAK:n edustajistossa: palkatkaa jättilehdelle jättimäärä toimittajia!

Edustin Yleistä Lehtimiesliittoa tänään SAK:n edustajistossa. Viittasin puheenvuorossani ensin toimittajien tes-neuvotteluihin, joissa työnantaja vaatii jopa kolmen viikon lomaleikkauksia. SAK:laiset liitot eivät toki enää neuvottele toimittajien työehtoja, mutta toivotin ihmisille voimia ja neuvokkuutta omiin neuvotteluihinsa sekä lakkoherkkää talvea.

Syksyn aikana on tapahtunut myös myönteisempiä asioita. Minut on yllättänyt se, miten laajalle keskustelu esimerkiksi sukupuolittuneesta kielenkäytöstä tai seksuaalisesta häirinnästä on levinnyt.

SAK:kin osallistui keskusteluun luottamusmies-nimikkeestä ja aihehan kiinnostaa myös meitä Yleisessä Lehtimiesliitossa. Saa nähdä, muuttuuko luottamusmies työntekijävaltuutetuksi ennen kuin lehtimiesliiton nimi vaihtuu nykyaikaisemmaksi. Kirjoitin aiheesta syyskuussa myös Kansan Uutisten blogiini.

Keskusteluun seksuaalisesta häirinnästä olen odottanut vahvempia äänenpainoja SAK:sta. Hyvää pohjaa keskusteluun osallistumiselle antaa viime vuonna julkaistu ohjeistus sukupuolisen ja seksuaalisen häirinnän vähentämiseksi. On hyvä muistaa, että seksismi on rasismin tavoin aivan tavalliselta tuntuvia jokapäiväisiä asioita, joilla ihmisten välille luodaan hierkarkioita ja käytetään valtaa.

Päätin pitää kokouksessa puheenvuoron oikeastaan vasta aamulla, kun luin uutisen Teollisuusliiton uudesta lehdestä. Uutisen otsikossa sitä kutsuttiin jättilehdeksi ja kokouksessa esittämäni harras toive on, että sille varataan myös jättimäiset resurssit ja palkataan jättimäärä toimittajia. Yhden liiton kuukausittain ilmestyvä lehti ei maailmaa muuta, mutta journalistisin perustein tehtyä, suurelle yleisölle suunnattua ay-lehteä tarvitaan. Jos Maaseudun Tulevaisuudelle on yhä tilaa mediamarkkinoilla, olisi sitä myös työmarkkinoihin keskittyvälle, työväenliikkeen omalle, asiantuntevalle viikkolehdelle.

Kuva Yleisen Lehtimiesliiton arkistosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.