Kuuden vuoden kuulumiset

Aloitin kuusi vuotta sitten Raahe-Helsinki-matkustamisen. Paikallislehti teki jutunkin, kun minut valittiin päätoimittaja-tiedottajaksi Vasemmistonuorille. Muistelupäissäni listasin tähän näiden kuuden vuoden ajalta asioita, joita ei muualla tule listattua. 

  • Vihannin rautatieasema on kokenut muodonmuutoksen. Kuusi vuotta sitten oli sellainen puinen keltaseinäinen katos, jota ei enää ole. Bussiyhteydet junalle ovat koko ajan huonontuneet.
  • Käveleminen Helsingin rautatieasemalta Kaisaniemen läpi Hakaniemeen oli kuusi vuotta sitten aivan luontevaa. Nykyään on yhtä luontevaa ajaa ratikalla Kurvista kaksi pysäkinväliä päiväkodille.
  • Kuusi vuotta on pidempi aika kuin koko kunnallispoliittinen urani.
  • En koskaan saanut päivitettyä Vasemmistonuorten viestintäsuunnitelmaa.
  • Olen unohtanut osan asumisjärjestelyistä, joita tänä aikana on ollut. Muutin enemmän ja vähemmän virallisesti neljä kertaa.
  • Oli ihania poly-seikkailuja, avoliitto ja avioero, vauva. Sydän särkyi ja parantui ehkä kahdesti. Tai ainakin särkyi.
  • Helsinki-Vantaasta on tullut se lentoasema, jonne tunnen tulevani kotiin. Kuusi vuotta sitten se oli Oulunsalon lentoasema.
  • Oulusta on tullut paikka, jossa syön silloin tällöin aamupalaa, lounasta tai illallista vaihtaessani kulkuvälinettä.
  • Olen matkustanut junalla satojatuhansia kilometrejä. Lentokoneella vähemmän vaikka tuhansia silläkin.
  • Työ vei minut Palestiinaan, Moskovaan ja Brysseliin. (Tässä vaiheessa listausta alkoi itkettää.) Israelilainen tullivirkailija riisutti alushoususilleni ja kysyi, miksi olen lakannut varpaankynnet. ”For fun”, vastasin. Se ei itkettänyt vaan huvitti.
  • Moskovalaisessa yökerhossa soi Nightwish, koska me oltiin Suomesta.
  • Otin työnantajan logon tatuointina kaulaan, koska en aikonut palata eduskunnasta Vasemmistonuorille. Palasin enkä ollut enää yhtä hyvä kuin sitä ennen.
  • En olisi feministi ilman tätä kaikkea. Varmaan sanoisin olevani.
  • En luettele nimiä, koska unohtaisin jonkun eikä kaikki tietenkään edes ole olleet yhtä tärkeitä. Haluaisin kuitenkin, että tulisi kolmas Salatut elämät-leffa, joka voitaisiin mennä neljästään katsomaan.
  • Mietin Vaasankadun ja Flemarin baareja ja miten ne on muuttuneet ja muistin yhden pussailun Kalliohovin ikkunapöydässä. Voi sitäkin.
  • Kaikki kuitenkin nyt miettii, niin kerrottakoon, että vain kerran omassa työhuoneessa sekä tietysti Satakunnan Vasemmistonuorten toimistolla.
  • Nimeni on joskus ollut jossain MV-sivustolla tai miesasiamiesten blogissa. Isoin ja ainoa ”oikea” juttu oli, kun lietsoin Lidl-boikottia. Sekin oli kyllä ihan typerä juttu.
  • Minun työtä on tietysti ollut enemmän median hankkiminen muille. Ehkä ne luulee vieläkin, että niiden Facebook-päivityksistä tehdyt uutiset on bongattu ja kirjoitettu siellä toimituksissa.
  • Nämä vuodet tutustuttivat minut tallinnalaisiin kylpylöihin ja se on ollut ihanaa.
  • En käynyt koskaan Sosiaalifoorumissa mutta SuomiAreenassa neljästi.
  • Otin satoja, ehkä tuhansia, kuvia. Tapahtumakuvien julkaiseminen loppui oman jaksamiseni mukana.
  • Tein itse vain yhden kampanjailmeen. Se olikin varmaan paras kampanja.
  • Vasemmistonuoret opetti rakastamaan luotettavia vuokra-autoja ja vihaamaan hämäriä vuokraajia, jotka ovat kännissä, kun hakee auton.
  • Rakastan poliittisia strategioita, mutta vielä enemmän rakastan journalismia, eivätkä luovuus, ajattelukapasiteetti ja sielu enää riitä niiden yhteensovittamiseen.

Työsuhteeni Vasemmistonuoriin ei lopu vaan muuttuu (hyvin) osa-aikaiseksi Liberon päätoimittajan työksi. En kuitenkaan osaisi käsitellä näitä fiiliksiä, jos en ajattelisi tätä loppuna. Uusi tiedottaja on perehdytetty ja minä olen pian oikeasti vain toimittaja – ekaa kertaa koskaan.

Tässä on melko paljon epäonnistumisen tunnetta mukana. Olen hakenut muita kokopäivätöitä enemmän ja vähemmän aktiivisesti kolmen vuoden ajan, turhaan. Työkyvyn elpyminen terapian avulla tänä keväänä on paljastanut, etten ole ollut näinkään työkykyinen moneen vuoteen. On aika lopettaa, kun on muuttumassa taakaksi, jollaisia politiikan suojatöissä kyllä riittää.

Toisena on tunne luonnollisesta eteenpäinmenosta. Siirtyminen silpputöiden ja freelanceriuden maailmaan ei tarkoita enää nykymaailmassa automaattisesti ammatillista takapakkia vaan sitäkin voi pitää niin sanottuna horisontaalisena urakehityksenä. Toimeentulo varmasti tulee pienentymään seuraavina kuukausina.

Vielä kolmaskin tunne on ja se on ällöttävän kliseinen kiitollisuus. Nuorisojärjestöpolitiikka kiinnostaa enää lyhyinä väläyksinä, mutta se on antanut osaamisen ja onnistumisen kokemuksia sekä nautintoa viisaiden ihmisten kanssa työskentelystä. Suurin osa ystävistäni ja moni ihana asia elämässäni ovat näiden kuuden vuoden ja vasemmistonuoruuden perua.

Ehkäpä tämä on tässä. Nyt eteenpäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.