Jehovan todistajien muistiinpanot saarnaamistyössä tapaamistaan ihmisistä ovat olleet taas julkisuudessa sen jälkeen, kun EU-tuomioistuin katsoi ennakkoratkaisussaan niiden olevan tietosuojalain alaista toimintaa. Toisin sanoen tietojen keräämiseen pitäisi olla ihmisen oma suostumus ja jokaisen muistiinpanoihin päätyvän pitäisi päästä tarkistamaan, mitä hänestä on kirjattu.

Todistajien mukaan muistiinpanot ovat henkilökohtaisia ja osa uskonnonharjoittamista eikä niitä siksi pidä kohdella henkilörekisterinä. Tuomioistuin pitää järjestöä kuitenkin rekisterinpitäjänä, kun sen jäsenet kokoavat tietoa tapaamistaan ihmisistä. (Luin aiheesta Iltalehden uutisen ja sen taustalla olevan Reutersin uutisen.)

Tuomioistuimen kanta kuulostaa sikälikin oikealta tulkinnalta, että järjestö ohjeistaa pitämään kirjaa tavatuista ihmisistä, näiden olosuhteista, ominaisuuksista ja muusta sellaisesta, jonka muistamisesta voi olla hyötyä, kun heitä tapaa uudelleen. Saarnaamisen tarkoitus ei ole vain henkilökohtainen pelastus ja lähetyskäskyn noudattaminen vaan tavoitteena on rekrytoida uusia jäseniä liikkeeseen.

On ymmärrettävää, että järjestö käyttää lailliset keinonsa käytännön jatkamiseen. Muistiinpanojen tekeminen ovilla kiertelystä on käytännöllistä. Vaikka en kauhean innokas saarnaaja itse aikoinani ollutkaan, pidin minäkin kirjaa ovilla tapaamistani ihmisistä ja heidän reaktioistaan. Niitä ei tarvinnut luovuttaa kenellekään eteenpäin, mutta ohjeena oli, että muistiinpanot tehdään huomaamatta, esimerkiksi vasta autossa. Jos joku kuitenkin kysyy niistä jotain, neuvottiin vastaamaan todenmukaisesti.

Tapauksella on myös periaatteelliset taustansa. Jehovan todistajat pitävät perinteisesti kollektiivisia oikeuksiaan ja järjestönsä toimintavapautta tärkeämpinä kuin yksittäisten ihmisten oikeuksia. Ajattelu on ”länsimaalaisittain” vierasta mutta yleistä monissa muissa kulttuureissa. Lisäksi järjestö ei juuri mieti toimintatapojaan sen mukaan, mikä näyttää hyvältä, sillä se pitää asemaansa epäsuosittuna marginaaliuskontona Raamatun ennustusten mukaisena.

Näiden syiden vuoksi todistajat kokevat helpommaksi puolustaa omaa käytännöllistä tapaansa kuin muuttaa sitä yleisesti hyväksytymmäksi. Jos oikeudessa todetaan, että muistiinpanoihin sovelletaan tietosuojalainsäädäntöä, järjestö todennäköisesti ohjeistaa jäsenensä toimimaan sen mukaan. Käytännössä osa todistajista saattaa sen jälkeen kysyä, saako käynnin tietoja kirjata muistiin. Seuraavat oikeudenkäynnit tai viranomaisprosessit käydään sitten siitä, onko järjestö vastuussa yksittäisen jäsenen laiminlyönnistä.

Kuten nuo edellä linkatut uutiset kertovat, Jehovan todistajien saarnaamismuistiinpanojen ja tietosuojalain suhdetta ratkotaan parhaillaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa. EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu oli osa tätä käsittelyä. Todistajille asian puiminen näyttäytyy todennäköisesti vainona, jota kaltaiseni ”luopiot” yrittävät nostattaa.