Tällainen oli kulttuurikesä 2018

Loma loppui, silpputyöelämä alkoi. Tässä katsaus kesän kulttuurikokemuksiin. 

Kävin ensimmäistä kertaa Sodankylän elokuvajuhlilla. Yhdistimme reissuun puolison työmatkan, Lappi-lomailun sekä filmijuhlat, joille itsekin hankin akkreditoinnin eli töissä olin. Kävin katsomassa pari leffaa ja fiilistelemässä yötöntä yötä. Kirjoitin The Venerable W:stä Liberoon. Tuosta näytöksestä jäi mieleen myös noin minuutin jatkunut tölkkien sihahtelu, joka alkoi, kun valot sammuivat. Toisessa leffassa hieman ärsytti takanani kuiskineet ja naureskelleet saksankieliset, mutta Nico, 1988 oli itsessään oikein koskettava pätkä.

Heinäkuun alkupuolella vietimme isolla perheellä miniloman Riiassa. Matkoilla museoissa käyminen on selvästi vähentynyt nuorimmaisen syntymän myötä, mutta Latvian pääkaupungin vanha keskusta on tarpeeksi ulkoilmamuseo varsinkin, kun kiertää sen katuja Berlitz-matkaoppaan tahdissa. Jugendiakin ihailimme vain ulkomuseollisesti.

Varsinainen loma alkoi pikavisiitillä Tampereelle, jossa nautimme ilmastoidusta hotellihuoneesta ja Lenin-museosta. Näin uudistuneen näyttelyn jo pari vuotta sitten, mutta sekin oli loppupäästä ehtinyt hieman uudistua. Tykkään näyttelyn monipuolisesta historiantulkinnasta. Vilautin itseni pressikortilla sisään ja ostin puolisolle kaleidoskoopin nimipäivälahjaksi.

Heinäkuun lopulla sain koko perheen Raaheen ja pääsin Rantajatseille. Ensimmäisenä iltana herkistelin Samuli Putron ja Mopon yhteiskeikalla – onhan Putron soolotuotanto kulkenut yhtä matkaa raahelaisuuteni ja sen aikaisen elämän kanssa. Jo perinteeksi muodostuneessa saarikonsertissa Iso-Kraaselin pookin alla soitettiin tänä vuonna maakuntalauluja. Mikko Innasen Maakuntalaulu-uudistus sopi helteiseen saareen niin kuin jatsi Suomen kesään voi sopia. Lastenkonserttiin lähti kolmesta vain nuorimmainen, joka sitten jammailikin Raahe City Funk Unitin tahtiin. Päätöskonsertissa odotin eniten VIRTAA, mutta ranskalainen Papanosh vaikutti enemmän. Toki ilta meni lähinnä vanhojen tuttujen kanssa jutellessa. Jatseille ei muuten tarvinnut edes pressikorttia, vaan sain jatsipassin ihan vain vanhoilla talkoomeriiteillä.

Raahesta lähdimme road-tripille Pohjanmaan halki. PowerPark ja Tuurin kyläkauppa ovat kulttuuria nekin, mutta kohokohdista kirkkain oli pysähdys Mäntän kuvataideviikkojen päänäyttelyssä. Olen yrittänyt lukea kesällä runoja, mutta kyllä muilla aisteilla koettu taide on minulle yhä kaikkein toimivinta runoutta. Törmäsin valokuviin, joista ajattelin heti, että tässä on sellaista, mitä minä ymmärrän valokuvaukseksi. Ne olivatkin sitten Joel Karppasen töitä – häneltä olen julkaissut kuvia myös Liberossa. Pysähdyin pidemmiksi hetkiksi ainakin myös Emilia Kokon Turisevan Tissin äärelle. Sisään pääsin pressikortilla.

Eilen, viimeisenä lomapäivänä, katsoimme isompien lasten kanssa Raahen Teatterin lastennäytelmän Siiri ja Heppa Huoleton. Siinä oli uskoakseni kaikkea, mistä kohderyhmä tykkää: yksinkertainen ja lyhyt juoni, värikkäitä yksityiskohtia, iloisia ja vauhdikkaita hahmoja sekä niitä keppihevosia, joilla isotkin ihmiset leikkivät.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.