Kotimaa24 uutisoi Suomen Jehovan todistajien tekemästä tutkintapyynnöstä ja sen saamasta vastauksesta. Järjestö syytti Uskontojen uhrien tuki -yhdistystä* (UUT), sen toiminnanjohtajaa sekä Johanneksen poika -sivuston ylläpitäjää kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, uskonrauhan rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta. Liikkeen mielestä rikoksiin on syyllistytty UUT:n laatimissa selvityksissä Jehovan todistajien oikeuskomiteoista, karttamiskäytännöistä ja verikiellosta. Lisäksi Iltalehteä syytettiin todistajien panettelemisesta ja solvaamisesta näiden verensiirtokantaa käsittelevän artikkelin vuoksi.

Tutkintapyyntö ei johtanut esitutkintaan, vaan poliisi pitää UUT:n ja mainittujen henkilöiden toimintaa yhteiskunnallisena keskusteluna ja kansalaisjärjestön vaikuttamistyönä. Tarkemmin tutkintapyyntöä ja poliisin vastausta esitellään Johanneksen poika -sivustolla.

Mutta miksi Jehovan todistajat käyvät kriittisten kirjoitusten kimppuun?

Ihmetystä tämä aiheuttaa siksi, että ulkomaailman kritiikki, pilkka ja hyljeksintä kuuluvat oleellisesti todistajien itseymmärrykseen. He odottavat koko maailman kääntyvän lopulta heitä vastaan juuri ennen kuin henkivoimat puuttuvat peliin Harmageddonissa ja kääntävät asetelman toisinpäin. Itse yleensä tulkitsenkin todistajien mediaviestintää pääasiassa omille jäsenille suunnattuna, sillä he eivät tavoittele yleisen mielipiteen kääntämistä puolelleen.

Toiseksi liike leimaa kriittisen julkisuuden yleensä uskonnollisten kilpailijoiden (valtauskonnot) tai luopioiden (joiksi he kutsuvat meitä, liikkeen epäkohdista puhuvia entisiä jäseniä) juonitteluksi. Tämän vuoksi yllätyin, kun ’muutaman katkeran ex-jäsenen ilkeilyksi’ aiemmin leimattu toiminta otettiin nyt tutkintapyynnön muodossa vakavasti.

Ei ole kuitenkaan vaikeaa ymmärtää, että liike kävi hyökkäykseen juuri luopio-narratiivia vahvistaakseen. Koska kaikki kriittinen tieto todistajista on netissä helposti tarjolla eikä jatkuva varoittelu välttämättä tehoa jäseniin, nettihaulla löytyvät jutut tutkintapyynnöistä ja mahdollisista tuomioista tasaisivat hieman punnuksia liikkeen kannalta. Yksikin kirjoituksistaan tuomittu luopio olisi rakettipolttoainetta ex-jäsenten demonisoimiselle liikkeen kirjallisuudessa ja puheissa.

Koska todistajat pitävät julkisuuspeliä pohjimmiltaan menetettynä, he ajattelevat asiaa yksilöiden, jäsenten ja mahdollisten käännynnäisten, kannalta. Tutkintapyynnön tapaiset toimet antavat välineitä myös tilanteisiin, joissa liikkeestä kiinnostunut ihminen ottaa puheeksi mediassa näkemänsä kritiikin. On kätevää, jos keskustelun voi siirtää siihen, että poliisi on tutkinut kritiikkiä uskonnonvapauden rikkomisena ja herjaamisena ja niin edelleen – ja että taustalla on katkeria luopioita.

On tietysti selvää, että Jehovan todistajatkin voivat joutua rikoksen uhriksi ja heillä on oikeus tutkintapyyntöönsä. Todennäköisesti todistajat aidosti ajattelevat, että UUT:n raportit herjaavat ja häpäisevät liikkeen pyhinä pitämiä asioita, vaikka eivät pystykään vakuuttamaan poliisia rikoslain vaatimasta loukkaamistarkoituksesta. Poliisin puoleen kääntyminen on myös johdonmukainen reaktio kritiikkiin. Liikkeessä suhtaudutaan ulkopuoliseen kritiikkiin ”vainona” samalla tavoin kuin sisäinen kritiikki leimataan ”luopioajatteluksi”.

Onpa tutkintapyyntö osa liikkeen viestintästrategiaa tai ei, se osoittaa, että kriittisellä kirjoittelulla on merkitystä ja se otetaan Jehovan todistajien johdossa jollain tavalla vakavasti. Todistajien vaarallisiin toimintatapoihin kriittisellä julkisuudella lienee vaikutusta kuitenkin vain välillisesti, jos sen avulla viranomaiset saadaan toimimaan.

* Olen yhdistyksen jäsen.