Tänään juhlitaan vapautta! 🍾

Tasan kymmenen vuotta sitten oli keväinen sunnuntai. Aamulla soitin puhelun, jonka olin kuukausien aikana soittanut mielessäni monta kertaa. Ilmoitin Jehovan todistajien Raahen seurakunnan esivalvojalle (silloinen nimitys vanhimmiston koordinaattorille) eroavani seurakunnasta. Siihen puheluun päättyi elämänmittainen, 28-vuotinen, ”urani” lahkossa, jonka kastettu jäsen olin ollut 13-vuotiaasta lähtien.

***

Tänään nostan maljan vapaudelle, jota olen nyt kymmenen vuotta käyttänyt muun muassa näihin asioihin:

🥂 Sairastaminen ja kuntoutuminen

Pian eron jälkeen sairastuin masennukseen, joka uusiutui jälleen nelisen vuotta sitten. Uusimman diagnoosin jälkeen olen käsitellyt psykoterapiassa tunne-elämän vaurioita, joita uskonnollinen fundamentalismi on aiheuttanut. Eihän kaikki masennusta, häpeää, itseinhoa ja yksinäisyyttä aiheuttava ole uskonnosta peräisin, mutta on mahdotonta edes kuvitella, että niistä kuntoutuminen olisi onnistunut Jehovan todistajana. Haitallisten ajatusmallien tunnistaminen ja kyseenalaistaminen olisi varmasti johtanut myös uskonnon kyseenalaistamiseen.

🥂 Opiskeleminen

Lahkossa opiskeluvalintoja ohjasi tällainen ajattelumalli: ammatti on hyvä olla, jotta voi saada työpaikan, jonka avulla voi elättää itsensä samalla, kun tekee päätyönään saarnaamis- ja muita uskontohommia. Työhön liittyvää kunnianhimoa paheksuttiin ja yliopistomaailmasta maalattiin rappion tyyssijaa. Minua seurakunnallinen ura ei koskaan kiinnostanut, joten kannustuksen puutteessa ajauduin helpoimman kautta kauppaopistoon ja sieltä samalle alalle ammattikorkeakouluun.

Availin uusia opiskeluovia heti eron jälkeen. Viestinnän amk-opinnot jäivät pian työelämän jalkoihin, mutta vajaa vuosikymmen myöhemmin innostuin suorittamaan alan ylemmän amk-tutkinnon. Samalla opiskeluliekki roihahti niin, että hain viime keväänä yliopistoon opiskelemaan täysin uutta alaa, joka ei Jehovan todistajana olisi tullut kuuloonkaan. Teologian ja uskonnontutkimuksen opiskelu on ollut aivan eri tavalla kiinnostavaa kuin mikään koskaan aiemmin.

🥂 Rakastaminen

Tosi rakkautta ei pitänyt olla seurakunnan ulkopuolella. Ei sitä kyllä ollut seurakunnassakaan eikä sinne jäänyt yhtään varsinaista ystävää. Silloinen puolisoni irtautui lahkon toiminnasta yhtä aikaa, mikä oli tärkeää omankin selviytymiseni kannalta. Todistajat itse ymmärtävät tosi rakkauden siten, että sitä osoitetaan katkaisemalla yhteys entiseen jäseneen tai kuihduttamalla se mahdollisimman ohueksi.

Parjatussa ”maailmassa” olen saanut rakkautta, jota en lahkossa koskaan saanut. Ihmissuhteet eivät muuttuneet taikaiskusta helpoiksi ja kaikkea saa opetella koko ajan, mutta ainakaan tosi ystävyys ei ole enää ehdollista. Sen yli ei ajeta seurakunnan kyttäyskulttuurilla eikä ahdasmielisyydellä. On tässäkin maailmassa paljon rajoittavia normeja, mutta niitä vastaan on helpompi taistella ilman jatkuvaa kuoleman ja häpeän pelkoa.

***

Olen odottanut tätä virstanpylvästä jotenkin aika paljon. Kymmenen vuotta on jo ihan kunnollinen ajanjakso muutoksen ja kehityksen havaitsemiseksi. Näen aika pitkän matkan masentuneesta ja maailmankuvansa kanssa kipuilevasta melkein kolmekymppisestä tuhansia kokemuksia rikkaammaksi ja maailmankuvaansa seesteisemmin luovaksi melkein nelikymppiseksi.

Elämän parhaita tapahtumia on hankalaa – ja usein hyödytöntä – laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta kyllä Jehovan todistajien jättäminen menee viiden kärkeen. Se on myös ollut edellytys useille muille parhaille tapahtumille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.