Kolmevuotinen terapia päättyi tänään. Voin suositella terapeuttiani muillekin, vaikka aika kiireinen hän tuntuu olevan.

Terapian tavoitteet ilmeisesti täyttyivät, sillä kuntouduin työkykyiseksi – sainhan Kelan kuntoutuspsykoterapiatukea. Sain myös tietää paljon asioita itsestäni. Tiedä sitten osaanko tietoja johonkin hyödyntää.

Jehovan todistajien lahkossa elin lähes kolmekymmentä vuotta ulkoisten vaatimusten ja sisäisten halujen ristiriidassa. Elämääni määritti se, että uskonnollinen yhteisö asetti hyvän ja riittävän ihmisen vaatimukset, joita minä en täyttänyt, koska en halunnut, uskonut ja välittänyt tarpeeksi. Vältin kuitenkin konfliktin ympäristön kanssa – ja vaikkapa läheisten suhteideni menettämisen – piilottamalla tämän. Siksi sain arvostusta ja hyväksyntää, vaikka tiesin, etten sitä ansainnut.

Pääsin lahkosta pois. Jäljelle jäi vain tunne, että jossain asetetaan hyvän ja riittävän ihmisen vaatimukset, joita en täytä. Saan ansaitsematonta arvostusta ja hyväksyntää niin kauan kuin pystyn sen piilottamaan. Jatkuvasti kuitenkin pelkään paljastuvani. Tätä kutsutaan huijarisyndroomaksi, joka paradoksaalisesti kuulostaa tekaistulta ongelmalta. Se on vaikuttanut ja vaikuttaa päivittäin ihmissuhteissani, töissäni, vanhemmuudessani ja muissa puuhissani.

Kiitti vitusti vaan.

Aito kiitos tiedosta terapeutille, hyvinvointivaltiolle sekä läheisellä, joka maksoi laskut.