Kuvassa Vasemmistoliiton vaalimainos, jossa Li Anderssonin kasvo ja slogan "Hyvinvointi vaatii tekoja".

Osaat kyllä äänestää aluevaaleissa

Aluevaaleissa ei ole mitään sen vaikeampaa kuin muissakaan vaaleissa.

Kukaan ei oikein tiedä, mistä aluevaaleissa ja hyvinvointialueissa on kysymys. Kuntavaalien äänestysprosentti oli historiallisen huono, mutta aluevaalien äänestysprosentti jää vielä alhaisemmaksi. Kukaan ei tiedä, ketään ei kiinnosta.

Näinhän tammikuussa pidettävistä aluevaaleista puhutaan. Puhetavassa on paljon pielessä.

Itseään toteuttava hokema

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on valmisteltu vuosikausia. Porvarihallitus epäonnistui omassa yrityksessään vielä vuonna 2019 niin perusteellisesti, että otti ja erosi reilu kuukausi ennen eduskuntavaaleja.

Ehkä sote-uudistuksen monivaiheisuus ja suuruus tekee myös vaaleista jotenkin vaikeat käsittää – ovathan vaalit uudistuksen ensimmäinen konkreettinen ilmentymä niin sanotulle tavalliselle kansalaiselle. Voi myös tuntua oudolta ja jopa epäilyttävältä, että paljon alle kolmen vuoden kuluttua edellisen sote-uudistusmallin kaatumisesta ollaan jo viemässä uutta mallia vaaleiksi ja valtuustoiksi asti.

Silti ihmetyttää, mikä aluevaaleissa on lopulta niin vaikeaa. Ovathan ihmiset äänestäneet sote-päättäjistä ennenkin. Jokaisten kunnallisvaalien alla on puhuttu terveyskeskusten määristä, lääkärien odotusajoista, synnytysosastoista tai mistä nyt missäkin on ollut ajankohtaista puhua.

On totta, että aluevaaleissa ollaan tuntemattoman edessä, sillä sellaisia ei ole ennen käyty muualla kuin Kainuussa, jonka hallintokokeilussa vuosina 2005–2012 maakuntavaltuusto valittiin vaaleilla.

21 hyvinvointialuetta on ollut oikeudellisesti olemassa vasta heinäkuusta lähtien, eikä kellään ole vielä käytännön kokemusta aluevaltuustojen ja muiden toimielinten päätöksenteosta. Vaikuttaa kuitenkin itsestäänselvältä, ettei niiden toiminta ihan kauheasti eroa kunnanvaltuustoista. Aluevaltuustot muistuttanevat paljon enemmän kunnanvaltuustoja kuin vaikkapa eduskuntaa.

Kovin moni äänestäjä tuskin tietää kunta- ja eduskuntavaaleissakaan kovin tarkkaan, millaiseen kokous-, neuvottelu- ja vaikuttamisrumbaan niissä poliitikkoja valitaan. Silti niistä ei puhuta aluevaalien tapaan täysin käsittämättömänä vaalina.

Kukaan ei tiedä, ketään ei kiinnosta -puhe on itseään vahvistava hokema, joka antaa luvan olla tietämättä ja kiinnostumatta.

Ensimmäiset aluevaalit pidettiin jo

Tavallaan Suomessa pidettiin jo yhdet aluevaalit tänä vuonna. Helsingin kaupungissa hyvinvointialueen tehtävistä – sote-palveluista ja pelastustoimesta – vastaa jatkossakin kaupunginvaltuusto, joka valittiin kesäkuun vaaleissa.

Koska Helsingin kuntavaalit olivat myös aluevaalit, niissä myös puhuttiin niistä asioista, joista muidenkin alueiden aluevaaleissa pitäisi puhua. Helsingin vasemmiston vaaliohjelmassa vaadittiin esimerkiksi, että terveyskeskuslääkärin vastaanotolle tulee päästä viikossa ja maksutta. Vasemmisto halusi myös maksuttoman ehkäisyn kaikille alle 29-vuotiaille, hyvää koti- ja palvelutalohoivaa ikäihmisille hyvää hoivaa niin kotona kuin palvelutalossa sekä takuun, että psykoterapiaan pääsee kuukauden sisällä.

Nämähän kuulostavat aivan tutuilta poliittisilta vaatimuksilta. Samat linjaukset ovat myös Vasemmistoliiton marraskuussa julkaisemassa sote-vaaliohjelmassa. Politiikkanörttiä kiinnostava pieni ero löytyy maksuttoman ehkäisyn vaatimuksesta: puolue esittää sitä alle 25-vuotiaille ja lisäksi yhden vuoden sisällä synnyttäneille sekä päihdepalveluiden asiakkaille iästä riippumatta.

Joka tapauksessa ohjelmia vertailemalla huomaa, että aluevaaleissa valitaan päättäjät päättämään aivan yhtä tutuista arjen asioista kuin kuntavaaleissakin. Helsingissä niin jo tehtiin.

Ei hävitä tahallaan

Kansanedustajien asettuminen ehdolle aluevaaleissa on herättänyt paheksuntaa. Samaa keskustelua käydään kuntavaalien kohdalla. Onko lainsäätäjän paikka paikallisessa itsehallintoalueiden päättäjinä? Onko heillä aidosti aikaa perehtyä? Keskittyykö valta ammattipoliitikoille?

Yhden kauden kaupungin- ja maakuntavaltuustokokemuksen perusteella voin sanoa, että kansanedustajat ovat hyviä valtuutettuja siinä missä kuka tahansa hyvä valtuutettu. Eduskuntatyö opettaa omaksumaan asioita ja muodostamaan näkemyksiä nopeasti – ellei sitten kyse ole siitä, että kyvykkäät ihmiset päätyvät helpommin kansanedustajiksi.

Kansanedustajilla on myös annettavaa paikalliseen vaikuttamiseen juuri valtakunnallisen roolinsa ansiosta. He tuntevat laajempia kokonaisuuksia, joihin paikalliset päätökset liittyvät, ja voivat edistää kunnan asioita omissa verkostoissaan.

Voi silti olla perusteltua rajoittaa ”päällekkäisten” luottamustehtävien määrää. Rajoitetaanhan kunnissakin sitä, missä tehtävissä kunnan ja sen tytäryhtiöiden työntekijät voivat toimia.

Tai siis kunnissa ei rajoiteta vaan siitä on säädetty laki. Myös kansanedustajien vaalikelvottomuudesta täytyy säätää lailla, jos se nähdään tarpeelliseksi. Sitä ennen äänestäjän tulee itse punnita, onko kansanedustaja hänen äänensä arvoinen aluevaaleissa.

Kansanedustajien syyllistäminen ehdokkuudesta tai oma-aloitteisten rajoitusten vaatiminen puolueilta on kuitenkin pöljää. Minkään puolueen ei tietenkään kannata lähteä tieten tahtoen häviämään vaaleja sillä, ettei paljon ääniä saavia kellokkaita otettaisi ehdokkaaksi.

Kirjoitus on julkaistu Kansan Tahdon 8/2021 Tieten tahtoen -palstalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.