Kävin puoluekokouksen tunnelmassa

Muistatko vielä Vasemmistoliiton puoluekokouksen? Sain siellä esityksiäni läpi puolueohjelmaan ja ehdokkaitani puolue-elimiin. Mutta mikä oli puoluekokouksen virallinen ääni?


Omien esitysteni osalta kokous meni lähelle napakymppiä. Tavoiteohjelmaan naputeltiin sellaisenaan esittämäni kirjaukset harrastamisen Suomen mallin laajentamisesta opiskelijoille ja liikuntapoliittisen koordinaatioelimen vakiinnuttamisesta. Vähän sinne päin kirjattiin korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhuollon kehittämisestä. Kaikille sukupuolille yhdenvertainen asepalvelus tuli myös kirjattua sellaisenaan, vaikka sen perään lisättiin myös muuta linjailua asepalveluksen kehittämisestä.

Sääntömuutoksissa puoluekokouskauden lyhentäminen sai taakseen enemmistön mutta ei tarvittavaa kolmea neljäsosaa. Ehkä kokousedustajat pelkäsivät lattiamajoitusta tai resurssien pihistelyä muulta toiminnalta, jos kallis kokous järjestettäisiin kahden vuoden välein. Uusi liittojäsenyysmuoto hyväksyttiin sääntöihin enkä jaksanut lauantaiaamuna nousta sitä vastustamaan.

Henkilövalinnatkin menivät melkein etukäteissuositusteni mukaisesti. Erityisen iloinen olin Annista, joka sai puoluevaltuuston yleisjäsenten vaalissa eniten ääniä. Henkilöesitys oli minun tekemä, ja puheenvuoroni Annin (ja asepalvelusesitykseni) puolesta voi katsoa tästä linkistä. (Kirjoituksen kuvat on kaapattu samalta videolta.)

Rauhallinen Nato-keskustelu

Media ja varmasti moni muukin odotti kokoukselta Vasemmistoliiton Nato-kantaa. Kuten uutisoitiin, luovuimme kielteisestä Nato-kannasta ja linjasimme ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita Nato-Suomelle. Varsinaisesti myönteistäkään kantaa sotilasliittoon ei otettu, vaan jäsenyys otettiin ikään kuin tapahtuneena asiana, mutta ymmärrettävästi moni on linjanmuutokseen pettynyt. Itse olen ollut tyytyväinen puolueen johdon ja (kummin vain äänestäneiden) kansanedustajien toimintaan koko Nato-prosessin aikana, ja olen tyytyväinen myös linjaukseen, jonka valtaosa puolueesta pystyi hyväksymään.

Moni kehui, kuinka Vasemmisto ratkoo erimielisyyksiä rauhallisesti keskustelemalla. Luulisin kuitenkin, että kiihkeimpien kevään mittaan käytyjen someriitojen osapuolet eivät vain osallistuneet kokoukseen tai kuulu edes puolueeseen. Eikä puoluekokouksen yleiskeskustelu mitään keskustelua ole, vaan monologien sarja, kuten tällaisissa kokouksissa kuuluukin. Nato-keskustelu jäi siihen, että muutama ihminen kävi kertomassa kantansa puhujapöntössä. Mutta toki se jotain (hyvää) kertoo, että erilaiset mielipiteet elivät kokouksessa sovussa keskenään. Epäviralliseen ohjelmaan osallistuin sen verran vähän, etten tiedä, millä volyymeillä siellä on asiasta väännetty.

Nato-äänestys käytiin lopulta kädenlämpöisen pohjaesityksen ja melko jyrkän ”Amerikka haluaa sotia Suomessa” -tyyppisen vastaesityksen kesken. En muista äänimääriä, mutta luulisin, että jokin eri tavalla muotoiltu ”haluamme Natosta eroon heti, kun mahdollista” -esitys olisi voinut saada useamman kannattajan.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin lisättiin myös vaatimukset asevientikiellosta Turkkiin ja Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) poistamisesta terroristijärjestöjen listalta. (Tätä kirjoittaessa hallitus, jossa Vasemmistoliitto istuu, on tainnut toimia molemmissa asioissa jo puolueen kantaa vastaan.) Vaikka erityisesti PKK-aloite on tehty ennen Nato-pyrintöjä, on selvää, että moni kokousedustaja koki kurdien puolustamisen olevan paikallaan juuri Nato-jäsenyyden ja Turkin esittämien ehtojen vuoksi. Minusta ei ole väärin tulkita, että osa Nato-kannan jännitteisyydestä purkautui noihin äänestyksiin. Samoin Nato-kannat todennäköisesti vaikuttivat myös ensimmäisen varapuheenjohtajan valintaan, vaikka esimerkiksi itse valitsin ehdokkaani muilla perusteilla.

Kokoustunnelmaa hetkittäin

Ennen kokousta yritin päästä puoluekokoustunnelmaan. Kyllä se lopulta pari kertaa onnistuikin, vaikka sydänsurut pitivät mielen matalana koko viikonlopun ajan. Erityisesti periaate- ja tavoiteohjelmien päätöskäsittelyissä tuli hetkittäin tuttu fiilis, joka on sekoitus innostusta, levottomuutta, väsymystä ja aatteen paloa. Siinä fiiliksessä muun muassa välihuudellaan vieruskavereiden kesken ja vähän kokouksen puheenjohtajillekin.

Istuin ensimmäistä kertaa Helsingin piirin delegaatiossa, mikä tuntui ihan hyvältä. Ympärillä oli paljon eri alojen tuntijoita, joiden äänestyslapuista saattoi tarvittaessa katsoa suuntaa omille valinnoille. Välillä joku katsoi samaa minun lapuista kuten asiaan kuuluu.

Kokoustunnelmasta jäi ehkä parhaiten mieleen puoluekokouksen virallinen ääni. Se syntyi, kun vajaa 300 äänestyskapulaa laskettiin suljetun äänestyksen aikana lähes yhtä aikaa pöydälle. Naps naps naps.

Kokous ei ollut omista syistäni yhtä täysipainoinen kokemus kuin aiemmin eikä siitä some-raportoiminenkaan tuntunut tärkeältä. Kolme viikon jälkeen tärkeimmältä tuntuu saada tämä raportti pois kirjoitusrästeistä. Maksoin kokouksen jälkeen puolueen jäsenmaksun kuitenkin ihan mielelläni, jopa oikean tulotason mukaisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.