Päivittäiset arkistot: 23.10.2010

3 artikkelia

ISÄ on esimerkiksi isille tarkoitettu

ISÄ – voimauttavia valokuvia -näyttelyyn voi tutustua Raahessa Galleria Myötätuulessa 27. marraskuuta saakka. Kannattaa käydä, jos haluaa tulla johdetuksi omiin isä- ja isyys-pohdintoihin. Ajattelin kuvien koskettavan minua isänä mutta uskon merkitystasoja löytyvän myös äideille, tyttärille ja pojille, jotka eivät omia lapsia ole siittäneet. Kommentoin kulttuurikokemusta myös Kaunosieluissa.

Ylen ykkönen on ykkönen

Bussilla Raahesta Ouluun matkustaessani olen löytänyt täydellisen radiokanavan: YLE Radio 1:n. Teininä kuuntelin erästäkin kaupallista aamutiimiä. Aikuisemmalla iällä vaihdoin valtionradion puolelle, Radiomafiaan ja sittemmin YleX:ään. Kun jälkimmäisen aamuäänet kävivät pari kuukautta sitten ärsyttäviksi, etsiskelin kelvollista kuunneltavaa ennakkoluulottomasti puhelimen radion automaattihaulla. Sieltähän se tuli. YLE Radio 1 on vanha kunnon radio, jonka […]

Suosituksia avattu

Avasin Suosituksia-blogin suositellakseni kulttuuria, kauppaa, palvelua ja paikkaa. Esimerkiksi. Moniaiheisempi blogi on yhä osoitteessa kaunosielut.wordpress.com.