Kävimme Milkan ja ystävämme Sabinan (en minä tiedä, saako siitä miehestä puhua) kanssa tamperelaisessa kuppilassa kuuntelemassa runoja viime perjantaina. Ihania sanoja lausui Kejosen Pekka, jonka legendaarisuuteen tutustuin vasta myöhemmin. J. K. Ihalaisen vedon aikana kävi kuumetautisen olotila sellaiseksi, ettei enää jaksanut.
Mutta se paikka. Se Hertta. Myöhemmin selvisi, että kaikki tuntevat Hertan. Sietää tunteakin, siellä oli juuri oikea ei-sedula-henkinen sisustus, hyllyllinen yhteiskuntakritiikkiä ja samannäköistä asiakaskuntaakin. Ja tällaisia tauluja vessassa, ei voi olla paha paikka.
Suosittelen.