Taas on sanomalehtiviikko. Paikallis- ja muitakin lehtiä lukemalla sen luulisi olevan kerran kuussa, sen verran innokkaasti pääkirjoitukset ja kolumnit jaksavat painottaa lehtien lukemisen tärkeyttä.
Sanomalehtiviikko on ymmärtääkseni tarkoitettu lasten ja nuorten totuttamiseen jokapäiväiseen lehteensä. Onhan se tärkeää. Lukeminen siis, tehdäänpä sitä paperin tai päätteen edessä.
En kuitenkaan ymmärrä, miksi sanomalehtien lähettämistä kouluille ja varsinkin toimittajien tunkemista niiden perään ei pidetä härskinä lapsiin kohdistuvana mainontana. Kerran vuodessa (vai kuinka usein se viikko on) lehdet muistavat maksavien tilaajiensa jälkikasvunkin ja tekevät heitä mielisteleviä juttuja.
Ja mikäs se lapsia lehtien mielestä kiinnostaa? Lapset ja sanomalehdet. Viikon verran lehti haastattelee nuoria kansalaisia heitä kiinnostavista aiheista tekemättä kuitenkaan toimituksellisia linjauksia näiden aiheiden huomioimisesta paremmin ennen seuraavaa sanomalehtiviikkoa.
Puhun jälleen Kestotilaajan äänellä. Maksamaani lehteen hyväksyn aineistoa, joka ei ole suoraan minulle suunnattua, mutta siitä purnaan, kun tehdään halpoja merkityksettömiä sivuntäytteitä. Näihin lasken lasten piirustuskilpailut ja muun sellaisen, jota ehkä arvostan vasta sitten, kun omani niihin osallistuvat.
Sanomalehdet kiinnostaisivat todennäköisesti lapsia ja nuoria, jos niiden tärkeiksi luokiteltuja ja siksi julkaisukynnyksen ylittäneitä aiheita käsiteltäisiin heidän näkökulmastaan normaalin aineiston ohessa. Raapustettaisiin Egyptin vallankumousuutisen viereen Mistä mellakoista isä ja äiti taas puhuvat -tyyppinen lapsen käsityskyvyn huomioiva juttu.
Telkkarissa oli aikanaan (ja varmaan vieläkin) varhaisnuoren oloisille suunnattua asiaohjelmantynkää, jota juonsivat varhaisteinin oloiset toimittajanalut. Siinäpä mallia lehdillekin.