Aloite Raahen kaupunginvaltuuston kokouksessa 28.1.2013
Esitän, että Raahen kaupunki tarkentaa toimeentulotuen myöntämiskriteerejään siten, etteivät alaikäisen lapsen satunnaiset ja vähäiset työtulot vaikuta perheen toimeentulotukeen. Mikäli näin jo toimitaan, asia tulee tuoda esille toimeentulotukeen liittyvässä viestinnässä esimerkiksi Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän internetsivuilla.
Hyvinvointikuntayhtymän internetsivujen mukaan toimeentulotuesta päätettäessä otetaan huomioon hakijan ja perheenjäsenten tulot ja varallisuus (http://www.ras.fi/toimeentulotuki, viitattu 27.1.2013). Näin ollen myös alaikäisen lapsen kesä- ja viikonlopputyötulot vaikuttavat tuen määrään vaikka lapsella ei ole elatusvelvollisuutta vanhempiinsa nähden vaan toisinpäin. Ensimmäisillä kokemuksilla työelämästä ja omista ansioista pitäisi olla voimauttava, ei rankaiseva, vaikutus nuoreen.
Kesällä 2011 silloinen peruspalveluministeri esitti huolensa kuntien vaihtelevasta käytännöstä asian suhteen. Ministerin mukaan lain henki on, että lapsen satunnaiset ja vähäiset ansiot eivät vaikuta perheen toimeentulotukeen. (STT 5.6.2011) Viime vuosina useat kunnat ovatkin muuttaneet ohjeistuksiaan tähän suuntaan.