Puheenvuoro valtuustoaloitteista

Puheenvuoro 29.4. asiakohdasta 13, Valtuutettujen/valtuustoryhmien aloitteet v. 2011 ja 2012

Aloitteet ovat nyt kansalaisaloitteen ansiosta nyt kovasti huudossa, mutta uutena valtuutettuna myös valtuustoaloite vaikuttaa kiinnostavalta vaikuttamisen muodolta. Systeemiin tutustuttuani olen huomannut siinä parannettavaa.

Valtuustoaloite on nimensä mukaisesti valtuutetun väline aloitteelliseen politiikan tekoon. Pääasiassa otamme reaktiivisesti kantaa eteemme tuleviin päätösasioihin ja kokoustoiminnan ulkopuolella lobbaamme meille tärkeitä asioita oman ajankäyttömme ja henkilösuhteidemme rajoissa. Aloitteen avulla saamme äänemme kuuluviin omista lähtökohdistamme yksityiskohtaisempien asioiden puolesta.

Valtuustossa saa työjärjestyksen mukaan käsittelyyn asioita, kun tarpeeksi moni valtuutettu niin haluaa. Tätä periaatetta tulisi soveltaa myös aloitteisiin. Lisäksi pääsääntönä pitäisi olla, että aloitteet käsitellään kaupunginhallituksen lisäksi asiantuntijalautakunnassa eikä vain virkatyönä. Valtuustosta lähteneet aloitteet tulisi käsitellä viipymättä myös loppuun valtuustossa, mutta tähän puututtiinkin jo viime kokouksessa tehdyssä aloitteessa.

Jotain aloiteprosessista kertoo se, että pohjaesityksen mukaan merkitsemme tiedoksi aloitteiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Toimenpiteitä ei kokousasiakirjoissa ole esitelty. Täällä jokainen erikseen kyselee omien aloitteidensa perään.

Meidän valtuutettujen tulee tietysti käyttää arvostelukykyä siinä, millaisilla aloitteilla ja kysymyksillä valmistelijoita työllistämme ja mitä asioita voimme hoitaa kuntalaisina muuta kautta. Hyvin toimiva aloite myös vähentäisi niitä ”kuormittavia” aloitteita. Jos valtuutetuista tuntuu, että aloitteilla saa vain liikennemerkkejä, sitten tehdään liikennemerkkialoitteita. Aloitteellisen, luovan ja kehittävän politiikan välineitä täytyy kehittää, jota niitä voidaan käyttää tehokkaasti oikealla tavalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.