Juntta, diili ja Vasemmistoliiton puoluekokous

Vasemmistoliiton puoluekokouksessa käytiin käytäväkeskusteluja siitä, mitä tarkoittaa junttaaminen. Sana vilahti muutaman kerran myös puhujapöntössä, kun ennen puoluehallituksen valintaa kuultiin junttalistoista irtisanoutuvia puheenvuoroja. Tällä viitattiin joidenkin piirijärjestöjen edustajien tekemään yleisesti tiedettyyn sopimukseen eli diiliin viidestä puoluehallitusehdokkaasta.

Junttalistan laatijoiden mielestä junttaaminen on kaikkea, mitä omien ehdokkaiden eteen tehdään. Ehdokkaan suosittelu muille – junttausta. Yhteisen esitteen tekeminen nuorista ehdokkaista – junttausta. Suosittelutekstin kirjoittaminen ehdokkaan nettisivuille – junttausta. Näin junttalistan laatimista legitimoitiin ja kritiikkiä vähäteltiin.

Junttaamisesta kieltäytyneiden mielestä sana tarkoittaa jotain tarkempaa. Heille (minulle) se on diilaamista, muiden – esimerkiksi oman piirijärjestön edustajien – äänien lupaamista jollekin ehdokkaalle. Pahimmillaan se on enemmistöpäätöksiä, joilla yritetään puuttua uhkaillen tai nöyryyttäen muiden äänestyskäyttäytymiseen. Jälkimmäistä puoluekokouksessa tapahtui vain vähän, ensimmäistä enemmän. (EDIT: Vain vähän tapahtui siis uhkailua/nöyryyttämistä, enemmän diilaamista. Tästä saattaa saada edellä olevasta tekstistä väärän käsityksen.)

Diilaaminen toimii. Vasemmistoliiton hallitukseen valittiin kaikki junttalistan viisi ehdokasta, ja soppaan sotkettu puoluevaltuuston puheenjohtajan valinta meni myös sopimuksen mukaan.

Juntalla olkinukkeja vastaan

Perustelut diilaamiselle kuulostavat vilpittömiltä. Halutaan varmistaa tasapuolinen alueiden edustus. Halutaan varmistaa, että valittavilla on laaja tuki takanaan. Autetaan uusia ja kokemattomia tekemään oma valintansa kokeneempien avustuksella. Annetaan osaavampien karsia suuresta ehdokasjoukosta parhaat, sillä eiväthän kaikki millään pääse tutustumaan jokaiseen ehdokkaaseen.

Kieltämättä puoluekokouskulttuuri tukee tällaista ajattelua. Ehdokkaille ei tällä kertaa järjestetty tilaisuutta esittäytyä kokousväelle, eikä tapana ilmeisesti ole kutsua ehdokkaita esimerkiksi piirijärjestöjen edustajien haastatteluun. Edes paperilla ei jaettu kotipaikkakuntaa, syntymävuotta ja ammattia kummempia tietoja ehdokkaista. Hallitus valitaan sokkona, ellei joku ole itse niin aktiivinen, että kiertää tutustumassa kaikkiin kolmeenkymmeneen ehdokkaaseen.

Myös vaalitapa tukee junttaamista. Erillisen vaalin käyminen jokaisesta kolmesta varapuheenjohtajan paikasta mahdollistaa diilaamisen. Esimerkiksi Vasemmistonuorten kaksi varapuheenjohtajaa on viime vuosina valittu yhdellä vaalilla joko painotetuilla äänillä tai suoralla enemmistövaalilla. Puoluekokouksessa uusmaalainen Pia Lohikoski tuli jokaisessa vaalissa toiseksi, mutta jäi kokonaan puheenjohtajiston ulkopuolelle. Kokousedustajista lähes kolmasosan tahto jäi toistuvasti toteutumatta.

Vilpittömän kuuloisten argumenttien kääntöpuoli näyttää rumemmalta. ”Ensikertalaisten auttaminen” betonoi heille osaamattoman keltanokan roolin, jossa ei tarvitse ottaa omaa vastuuta asioihin ja ehdokkaisiin tutustumisesta. Laajan tuen varmistaminen puolestaan tarkoittaa sen selvittämistä, ketkä ovat piirien asettamia ehdokkaita ja ketkä ”kaverin esittämiä”. Kokoussäännöt mahdollistavat sen, että ehdokkaita asetetaan vielä piirikokousten jälkeenkin. Erityisen kummallisessa valossa tämä näyttäytyy, kun avataan hieman ”alueiden edustusta”.

Omassa ryhmässäni diilin tarvetta perusteltiin sillä, että suurilukuinen helsinkiläisten ja uusmaalaisten edustajien joukko ei välitä alueellisuudesta vaan haluaa vain asiantuntijoita johtopaikoille. Asiantuntijoiksi ei junttaajien rakentamassa olkinukessa kuitenkaan kelpaa periferian asiantuntija, vaan heitä kaikkia helsinkiläiset ja uusmaalaiset pitävät aluepolitiikkoina. Eniten tässä eteläsuomalaisten ja muiden vastakkainasettelussa vaivaa se, että aluepoliitikko-statuksesta ärsyyntyvät ei-eteläsuomalaiset esiintyvät ehdolla ollessaan kuitenkin juuri aluepoliitikkoina. Oman kokemukseni mukaan vastakkaisasettelua ruokkivat eniten juuri pohjoisen Suomen puoluetoimijat.

On myös hyvä huomata, ettei asiantuntijuudella ole junttaajille juuri väliä vaan he haluavat listoilleen ennen kaikkea piirikokousten nimeämiä ehdokkaita – riippumatta siitä, kuinka hyviä poliitikkoja kokousten jälkeen on ilmaantunut ehdolle.

Henkilöt edellä, asiat sivussa

Menivätkö Vasemmistoliiton puoluekokouksen henkilövalinnat väärin junttaamisen vuoksi? Mikä ilmiössä mättää? En usko, että puolueelle valittiin juntasta huolimatta tai siitä johtuen erityisen huonoa puheenjohtajistoa ja hallitusta. Läpi pääsi myös itse tukemiani ehdokkaita, joiden puolesta lobbasin avoimesti. Ilman junttalistaa hallitus olisi voinut olla toisennäköinen, huonompi tai parempi. Lopullinen arvio mistä tahansa kokoonpanosta voidaan tietysti antaa vasta toiminnan perusteella. Ennen kaikkea hallituskokoonpanon olisi kuitenkin pitänyt perustua kokousedustajien tekemään ehdokkaiden seulontaan ja jokaisen omaan näkemykseen hyvistä ehdokkaista.

Henkilökohtaisesti minua harmittaa, että oman piirijärjestöni 33 puoluekokousedustajan tuki luvattiin ehdokkaille, joita en missään vaiheessa tukenut. On tietysti selvää, etteivät diilin osapuolet voi olla varmoja kaikista äänistä. Siitä huolimatta diili vaikuttaa joidenkin äänestyskäyttäytymiseen.

Harmittaa sekin, että ainakin oman piirijärjestöni ryhmätoiminta keskittyi vain henkilövalintoihin. Kukaan ei ollut kiinnostunut keskustelemaan kokouksessa hyväksytyistä asiakirjoista eikä pohtimaan vastauksia aloitteisiin. Pelkkiin henkilövalintojen painottuminen kuvastaa valtapolitikointia, joka toivottavasti siirtyy pian syrjään hieman terävämmän politiikan tekemisen tieltä.

Valta valtuustolle

Junttaaminen ei ole kiellettyä. Diilejä tehdään, jos tekijöitä löytyy. Kolmen vuoden päästä toivon yhä useamman piirijärjestön puoluekokousedustajien ilmoittavan avoimesti etukäteen, etteivät ole mukana diileissä.

Toivon myös kokouskulttuurin suuntautumista ehdokashaastatteluihin ja avoimeen kampanjointiin. Pidetään kokouksessa yhteinen ehdokaspaneeli. Tarjotaan aikataulu, josta ryhmät voivat valita ehdokkaiden haastatteluajat. Varataan henkilöesityksille ja kannatuspuheenvuoroille oma kohtansa kokouksen työjärjestyksestä.

Alueellisuus ei ole merkityksetöntä. Vasemmistoliitossa se huomioidaan siten, että ylintä päätösvaltaa puoluekokousten välillä käyttää alueellisesti valittu puoluevaltuusto. Koska puoluekokouskausi on poikkeuksellisen pitkä (3 vuotta ainoana suomalaispuolueena), puoluevaltuuston rooli on poikkeuksellisen tärkeä. Siksi sen valtaa täytyy vahvistaa kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Uskon, että puolueen uudistaminen ja demokratian lisääminen onnistuu puoluekokouksen valitsemien luottamushenkilöiden voimin. Demokratia-aloitteet eivät kokoukselle kelvanneet, mutta uusia aloitteita voi tehdä myös puoluevaltuustolle ja -hallitukselle. Ja onhan siellä puoluejohdossa monta erityisen skarppia toveria, jotka luovat uskoa Vasemmistoliittoon.

6 ajatuksia aiheesta “Juntta, diili ja Vasemmistoliiton puoluekokous”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.