Jussi Vuorenniemi kannusti kirjoituksessaan Vasemmistoliittoa takaisin punaiseksi työväenpuolueeksi (Viikkolehti 8.5.) ja piti punavihreyttä sutena. Olen monesta asiasta eri mieltä, mutta asiallinen kirjoitus sisälsi näkökulmia, joista keskusteleminen on elintärkeää, kun käännämme vaalitappion voitoksi.

Vuorenniemi on monen muun tavoin tulkinnut Vasemmistoliiton pääteemoiksi vihreät arvot ja sukupuolineutraalin avioliittolain. Samalla mielipidepalstalla Pohjanmaan vasemmiston Kauko Niemi kaipaa isoja kirjaimia keskusteluun työstä, toimeentulosta ja ihmisten arjesta. Koska esimerkiksi eduskuntaryhmän työ on keskittynyt kuluneella kaudellakin pääasiassa juuri Niemen mainitsemiin teemoihin, on paikallaan pohtia, miten niiden eteen tehty työ viestitään paremmin edes puolueen jäsenille.

Punavihreydellä on hegemoninen asema Vasemmistoliiton ohjelmissa. Ohjelmat visioivat tulevaisuutta, kuten Niemi mainitsee. Arki tässä ei-punavihreässä maailmassa kaipaa ratkaisuja, jotka paitsi toimivat nyt ovat myös perusteltuja ohjelmien visioiden kannalta. Vielä tarvitaan sen kirkastamista, millainen jatkumo punavihreä puolue on Vuorenniemenkin kaipaamille työväenliikkeen arvoille. Kaikesta päätellen tämä tarkoittaa perustavanlaatuista keskustelua ympäristöarvojen ja työn suhteesta.

Minua kiinnostaa esimerkiksi, miten punavihreyttä kavahtavat ajattelevat globaalin ilmastokriisin ratkeavan? Uskovatko he sen olemassaoloon ja siihen, että myös Suomessa tehdyillä ratkaisuilla on välitöntä tai välillistä vaikutusta kriisiin? Onko monimuotoisella ympäristöllä koppakuoriaisineen ja suotyyppeineen heille itseisarvo, joka vaatii niiden säilyttämistä?

Työväenliike vastustaa nollatuntisopimuksia ja pitää työntekijän toimeentulon epävarmuutta liian suurena hintana maksettavaksi kannattavasta yritystoiminnasta. Millainen riski ympäristön turmelemisesta ja ilmaston lämmittämisestä on työväenliikkeen mielestä liian suuri hinta maksettavaksi yksittäisistä työpaikoista?

Punaisuuden ja punavihreyden vastakkainasettelu haastaa miettimään, mikä puolue on. Onko se etujärjestö, joka yrittää hankkia jäsenilleen mahdollisimman paljon etuja kapitalistisessa yhteiskunnassa? Vai onko se yhteiskunnallinen muutosvoima, joka tunnistaa yhteiskuntaluokat ja pyrkii poistamaan ne? Jätämmekö ”vihreän aatteen” jollekin toiselle eturyhmälle vai ajattelemmeko puhtaan ja turvallisen ympäristön olevan työläisen kyseenalaistamaton etu?

Pidän itse elinkelpoista maapalloa ja monimuotoista luontoa edellytyksenä sille, että myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus voi toteutua työväenliikkeen taistelujen tuloksena. Minusta työväenpuolue ei voi tarkastella ympäristö-, ilmasto- ja ihmisoikeuskysymyksiä sen enempää ”vain tapauskohtaisesti” kuin mitään muutakaan kysymystä.

Työväenliikkeen agendalle kuuluu jokainen työläistä – työssäkäyvää ja -käymätöntä – koskeva asia. Oma kysymyksensä on, miten panostetaan prosessiin ja keskusteluilmapiiriin, jolla puolueen kannat muodostetaan. Mielelläni kuulen kommentteja edellä tekemiini kysymyksiin.

Mielipidekirjoitus julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 22.5.2015