Epäpolitisoituva työväenliike kaipaa vahvaa Vasemmistoa, jonka kannattaakin jatkaa profiloitumista työväenpuolueena.

Kirjoitin toissailtana sosialismista, jota pidetään ”menneisyyden tuulena” tai jonka paluuta fiilistellään esimerkiksi Bernie Sandersin presidenttikampanjan ansiosta. Vielä vahvempia puheenvuoroja on käytetty Vasemmiston paluusta juurille, työväenpuolueeksi ja duunarin asialle.

Usein tämä toive esitetään, kun keskustellaan punavihreydestä ja työ- ja ympäristöpolitiikan yhteensovittamisesta. Ympäristökysymykset (sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja maahanmuuttajien ihmis- ja perusoikeudet) tunnustetaan tärkeiksi, mutta Vasemmiston tärkeimpänä teemana pidetään työelämän kysymyksiä. Puolueen ajatellaan hukanneen asemansa tavallisten työntekijöiden etujen ajajana, minkä johdosta sitä ei tee eduskunnassa oikein kukaan.

Uskon, että juurille palaamisessa on itua. Ensin täytyy kuitenkin ymmärtää yhdessä, mitä kukin sillä tarkoittaa. Enemmän kuin Vasemmistoliitosta, minusta vaatimus ”juurille palaamisesta” kertoo 1) koko työväenliikkeen heikentymisestä sekä 2) identiteettipolitiikan vahvistumisesta.

Politiikkaa työväenliikkeeseen

Kuten usein on toisteltu, Vasemmisto on tehnyt paljon juuri työhön ja työntekijöihin liittyviä aloitteita ja ulostuloja. Siitä huolimatta emme ole puolueena onnistuneet profiloitumaan työelämän asiantuntijoina. Ei ole harvinaista, että organisaatio ei näytä ulkopuolelta samalta kuin se tuntee toivoo sisäisesti olevansa.

Pakkolaeilla uhkailtu ”yhteiskuntasopimus” ja ay-liikkeen nielemä kilpailukykyjargon osoittavat, että koko työväenliike on heikoilla. Vasemmistoliiton edustajat toivat esiin jopa poikkeuksellisen kielteisen kantansa sopimukseen, mutta samoille linjoille päätyneet liitot saivat aikaan sen, että uuden keskusjärjestön pystytys keskeytettiin. Keskusjärjestöhanke vaikuttaakin olevan osa kehitystä, jossa ay-liikettä ”epäpolitisoidaan” urakalla – ja sehän tarkoittaa käytännössä oikeistolaistamista.

Tässä tilanteessa paluu juurille voisi tarkoittaa sitä, että Vasemmisto reagoi epäpolitisoitumiseen ja pyrkii puhuttelemaan omalla politiikallaan liittojen jäseniä, jotta nämä vaatisivat ammattiliittojaan taistelemaan työntekijän asemasta, oikeudenmukaisesta tulonjaosta ja työelämän laadun parantamisesta. Puoluejohdolla täytyy luonnollisesti myös olla aktiivinen yhteys liittojen vasemmistolaisiin toimijoihin.

Viestinnällisesti juurillepaluu voisi tarkoittaa työväenpuolue-termin käyttöönottoa punavihreän rinnalle tai tilalle. Kaivatessaan vahvempaa yhteistyötä ay-liikkeen kanssa vasemmistolaiset taitavat kaivata vahvempaa työväenliikettä – sellaista, joka pystyy kumoamaan uusliberalistisiin uskomuksiin perustuvan kilpailukykyretoriikan. Vahvempi työväenliike voi syntyä vahvistamalla vastakkainasettelua työväen ja suuromistajien välillä, mistä kirjoitin Sanders-blogauksessa.

Mihin Vasemmistossa voi samaistua?

En usko, että profiloituminen työväenpuolueeksi edes vaatii jostain muista teemoista luopumista. Jos joku aidosti kokee, että Vasemmiston toiminta vähemmistöjen oikeuksien puolesta on pois ”tavallisen” työläisen puolustamisesta, asiaa kannattaa lähestyä identiteettipolitiikan suunnasta.

Poliittisten identiteettien ongelma on siinä, että ne on yleensä ulkoapäin määriteltyjä ja kuvaavat vain osittain ihmisten omia näkemyksiä. Puolueen näkökulmasta ne jakavat ennemmin kuin yhdistävät. Viestinnän erilaiset kohderyhmät on hyvä tunnistaa, mutta haitallista identiteettierottelua kannattaa välttää.

Puhummeko esimerkiksi duunareista tarkoittaen sillä oikeasti aika rajallista työntekijöiden joukkoa? Samaistuvatko kaikki puolueen kannattajat tai toimijat punavihreisiin vai työntääkö se osaa oikeastaan pois? Sanat, joilla kuvaamme itseämme ja viiteryhmäämme, kannattaa pohtia tarkkaan. Ja valitsemmepa uusia tai käytössä olevia sanoja, meidän täytyy määrätietoisesti antaa niille haluamamme merkitykset.

Vahvan identiteettipolitiikan esimerkit löytyvät samoista suunnista, joihin puhujasta riippuen Vasemmiston kannatuksen sanotaan valuvan. Olisi mielenkiintoista tietää, puhutaanko Perussuomalaisissa ja Vihreissä yhtä paljon siitä, miten äänet valuvat Vasemmistolle, jos teemme nyt näin tai näin.

Paluun juurille ei pidä tarkoittaa edistyksellisestä politiikasta luopumista. Työväenkin arvot ja asenteet ovat muuttuneet työväenliikkeen historian aikana eikä niitä tarvitse kääntää takaisin menneeseen. Työllään hyvinvointia ja omistajille voittoja tuottavat ihmiset tarvitsevat kuitenkin yhä vahvan vasemmiston puolustamaan oikeuksiaan ja hyvinvointivaltiota, jota nyt ollaan purkamassa.

Alkuperäinen kuva: Eugenio Colaneri