Sodan pelko saa etsimään turvaa tutuista selitysmalleista. Mutta mitä jos ne ovatkin lapsuudenuskonnon opetuksia maailmanlopusta?
Kirjoitin lauantaina muutaman tviitin ketjun siitä, miltä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa näyttäisi, jos kuuluisin yhä Jehovan todistajiin. (Lue 4+1 tviittiä klikkaamalla kuvaa alla.) Todennäköisesti tapahtumat ahdistaisivat kovasti. Venäjän aggressio Ukrainaa ja aiemmin todistajia itseään kohtaan nähdään lahkossa Raamatun ennustusten toteutumisena. Entiset todistajat ovat saaneet lahkolaisilta viestejä, kuinka Harmageddon on nyt lähellä.
Mitä väliä sillä on, miltä jonkin uskonnon nykyisistä tai entisistä jäsenistä tuntuu, kun suurvalta aloittaa harhaisesti perustellun valloitussodan naapurimaassaan? Hyökkäyksen tai sen uhkaamien ihmisten akuutin suojelemisen kannalta ei mitään*, mutta kanssaihmisen ymmärtämisen kannalta juuri sen verran väliä kuin Ukrainassa ja muissa maissa on nykyisiä ja entisiä maailmanlopun odottajia. Meidän toimintakykyymme vaikuttaa se, miten pystymme käsittelemään uskonnon meihin istuttamat tunteet.
Tviittiketjun jälkeen useampi entinen Jehovan todistaja vahvisti, että lahkon odotukset ovat olleet mielissä viime päivinä. Lähiympäristön muuttuessa yhtäkkiä arvaamattomaksi ja vaaralliseksi ihminen etsii turvaa ja selityksiä jostain, mikä on tuttua. Amerikkalainen ja länsikeskeinen lahko on opettanut meitä lapsesta saakka odottamaan maailmanrauhaa uhkaavaa konfliktia, joka johtaa lopulta koko maailman kääntymiseen itse lahkolaisia vastaan. Kun Euroopassa sitten aloitetaan vakava ja vaarallinen sota, on vain luonnollista, että mielistämme kaivautuvat esiin vanhat selitysmallit – ja pelot.
”Entä jos he ovatkin oikeassa” voi tulla mieleen ihan ilman sotaakin.
Lahkojen mielenhallinta voi vaikuttaa kauan irtaantumisen jälkeen. ”Entä jos he ovatkin oikeassa” voi tulla mieleen ihan ilman sotaakin. Eräs entinen todistaja kertoi näkevänsä ajoittain ahdistavaa unta maailmanloppua ennakoivan ”Ihmisen pojan merkin” ilmaantumisesta taivaalle. Jehovan todistajien opetus tästä Matteuksen evankeliumissa mainitusta merkistä on muuttunut vuosikymmenten kuluessa, mutta omana todistaja-aikanani sen opetettiin olevan jokin kaikille näkyvä taivaallinen ilmiö. Omat lahkouneni ovat vähemmän dramaattisia, mutta meneillään oleva kriisi on herättänyt minussakin pelontunteen, jonka muistan jo lapsuudesta.
Vaikka todistajien ennustelu ja ajanlaskut ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen virheellisiksi, Venäjän nimeäminen Raamatun ennustusten täyttäjäksi ei ole vain onnekas sattuma. Kun lahkon johto nimesi itänaapurimme Danielin kirjan ”pohjoisen kuninkaaksi” vuonna 2018, maa oli miehittänyt Krimiä ja käynyt hybridisotaansa Itä-Ukrainassa jo useamman vuoden ajan. Aggression kiihtyminen oli siihen nähden aika ilmeinen arvaus – siihenastiset voimatoimet olisivat paremman puutteessa täyttäneet jo ”ennustuksen”. Eikä tarvitse olla kummoinen analyytikko ennakoidakseen, että jossain vaiheessa sota loppuu ja julistetaan rauhaa. Senkin Jehovan todistajat tulevat esittämään ennustelunsa toteutumisena ja entistä selvempänä merkkinä jumalallisen väliintulon lähestymisestä.
Sota on rauhaa ja todistajille entisten jäsenten sosiaalinen eristäminen on rakkautta.
On myös muita tapoja, joilla Venäjän hallinnon raukkamainen hyökkäys muistuttaa minua Jehovan todistajista. Kun Putin alusti hyökkäystä absurdeilla puheilla Ukrainan valtiosta ja ”rauhanturvaamisesta” ja venäläismedia alkoi kertoa valheellista tarinaa ”erikoisoperaatiosta”, se toi välittömästi mieleeni todistajien uuskielen sekä demonisoivat tavat, joilla he puhuvat lahkon ulkopuolisista. Sota on rauhaa ja todistajille entisten jäsenten sosiaalinen eristäminen on rakkautta. Entiset jäsenet ovat periaatteensa ja hyvät tapansa hylänneitä luopioita, joille on tunnusomaista valehtelu ja viattomien todistajien viekoittelu.
Itse asiassa Jehovan todistajat odottavat jumalansa tekevän ”putinit” eli egoistisista syistä hyökkäävän vastustajikseen nimeämiensä ihmisten kimppuun. Kun lapsena valvoin yöllä ja ahdistuin näistä tulevaisuudenkuvista, vaikeaan oloon ei auttanut toive olla ”voittajien” ja hyvien puolella. Ahdistus syntyi pelosta, etten pysyisi ”uskossani vahvana”, sekä ennalta kirjoitetun historian epäoikeudenmukaisuudesta. Tulevaisuudenkuvat olivat tämän artikkelin kuvan kaltaisia**. Nyt oikeisiin pelkoihin sekoittuu voimakas tunnejälki tästä kaikesta.
Kirjoitin tämän saadakseni ajatukseni järjestykseen ja ymmärtääkseni selittämätöntä painoa, jonka Venäjän valloitussota on rintaani synnyttänyt. On vaikea sanoa, mihin uskonnon syöttämä ahdistus loppuu ja ”normaali” ahdistus sodasta alkaa. Ensin mainitun olemassaolon tunnistaminen on kuitenkin edellytys sille, että pystyn suuntaamaan energiani asioihin, joihin voin vaikuttaa.
* Jos rahallinen auttaminen on mahdollista, löydät lahjoituskohteita Linktreestä Apua Ukrainaan -tililtä. Itse olen kuukausilahjoittanut jonkin aikaa Lääkärit ilman rajoja -järjestön kriisialuetyöhön.
** Kuva on Jehovan todistajien julkaisemasta kirjasta ”Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma on käsillä”.