Nämä hetket jäivät mieleen ja moni muukin olisi voinut jäädä.
14. huhtikuuta, Apollon tanssilattia
Kai se oli onnen hetki. Tanssimme nykyisten ja entisten työkavereiden kanssa työpaikan satavuotisjuhlan jatkoilla. Kaikkea tapahtui varsinaisessa juhlassakin, mutta jatkopaikan tanssilattialla olin hetken irti elämän ja työn vaatimuksista, toiveista ja pettymyksistä, pelkästään juhlaa ja rakkautta ympärilläni. Kollega pääsi irti myös kengänpohjistaan, mistä saatiin ihan viihdyttävä tarina tuleville sukupolville kerrottavaksi.
16. kesäkuuta, Kauhavan lentokentän lähimaasto
Haasteeseen tarttumisen hetki. Ensimmäisestä Jukolan viestistä syvimmän tunnejäljen jätti hetki, jona saavuin varsinaiselle lähtöpaikalle metsänreunaan ja näin ensimmäistä kertaa Uran. Olin vain kuullut siitä etukäteen, mutten ollut nähnyt Uraa edes videolla. Siinä hetkessä tajusin, että nyt ollaan tosipaikassa, tämä on jotain, mitä iltarastit ja muu valmistautuminen ei vielä ollut. Ura oli syvä ja liukas ja herätti samalla sekä pelkoa että toivoa – sitä seuraamalla pääsen ainakin metsästä pois.
23. heinäkuuta, Varsovan linja-autoasema
Väsyneen mutta onnellisen odotuksen hetki. Astuimme esikoisen ja keskilapsen kanssa ulos linja-autosta matkattuamme Helsingistä 20 tuntia lähes yhtä soittoa. Matkan raskain pätkä oli takana, mutta melkein koko viikon lomareissu vielä edessä. Ennen kuin lähdimme etsimään reittiä hotellille tarvitsimme aamupalaa, jota löytyikin kebab-kioskilta. Myöhemmin täydensin aamiaisen poreilevalla espresso-tonicilla. Maistuu siltä, miltä kuulostaakin.
Niitä muita hetkiä
Vuoden aikana tapahtui tietysti paljon muutakin. Tanssilattioita löytyi lisää ja lisäksi työyhteisö lobbasi ja kehitti kaikenlaista, mistä kerroimme täällä. Kauhavalla löysin kaikki rastit, pääsin metsästä pois ja joukkueemme sai virheettömän suorituksen. Mainion Puolan/Liettuan-retken lisäksi työ- ja lomamatkailin viidessä muussa maassa, joiden kirkkoja ja muita pyhäkköjä listasin tänne.
Lähellä erityistä hetkeä käytiin Metallican ja PMMP:n stadionkonserteissa, mielenosoituksissa palestiinalaisten puolesta ja natseja vastaan, nuorimmaisen kanssa Rummu-järven kirkkaudessa, keskilapsen protujuhlassa sekä vierailuilla unkarilaisissa toimituksissa. Työ vei Zagrebiin kilometrin korkeuteen Cha Cha Chata tulkitsemaan, viihdyttävään lentopallo-otteluun Kaunasiin, illalliselle hulppeaan palatsiin Wieniin ja mustalle hiekkarannalle Salernoon. Oli hetki junassa, kun itkin viimeistä päivääni pomohommissa ja siihen liittyneitä vaihdoksia. Puolimaratonilla paransin suoritustani ja huononsin tulostani. Syysloma kotikaupunkien kotikaupungissa tarjoili hetkiä jääkiekon, melankolian ja nostalgian äärellä. Jos olisin mennyt eurovaalivalvojaisiin, se vasta erityistä olisi ollutkin.
Moniin hetkiin liittyi ihmisiä: lapsia, kämppiksiä, kollegoita, läheisiä. Sain työkaverilta jopa palautteen roolistani porukkamme yhteisöllisyyden ylläpitämisessä, mikä yllätti ja lämmitti. Ei olekaan yllättävää, että kaksi kolmesta erityisestä hetkestä liittyi töihin, elämäni keskeiseen sisältöön tänäkin vuonna. Jotkin muutkin hetket olisivat varmasti yltäneet erityisten joukkoon, jos olisin kokenut ne erityisessä seurassa – itse asiassa aika moni hetki alleviivasi sen puuttumista.
Lopputulemana on sellainen olo, että oli ihan hyvä vuosi mutta jokseenkin merkityksetön. Jos seuraava on samanlainen, uskoisin tietäväni, miten siitä selviydytään.
Kuvassa tutustutaan kauhavalaiseen maastoon. Kuvan otti ehkä Tekla Hahl.