Meillä katsotaan Pikku kakkosta, ei Ajankohtaista

Kuva: Stock.xchng / Sue Byford

Ajankohtaisen kakkosen teema-ilta keskusteli eilen internetistä. En katsonut ja Twitter-pöhinääkin seurasin ihan vain pienesti vierestä. Samoin kävi aikoinaan pakkoruotsi-keskustelun ja homoillan kanssa. Meillä katsotaan Pikku kakkosta päivittäin, Ajankohtaista kakkosta ei koskaan.

Television debattiohjelmat ovat ahdistavia. Eihän niitä ole pakko katsoa eivätkä ne silloin ahdistakaan, mutta kaikki edellä mainitut jaksot tulvivat vuorollaan sosiaalisen median virtoihini ahdistamaan.

En myönnä pelkääväni konflikteja. Asiat kehittyvät, kun ristiriitoja ei tarpeettomasti väistellä. Vaikea on kuitenkaan uskoa näiden ohjelmien kykyyn tuottaa jotain uutta. Kohun aiheuttaminen voi poikia hyvääkin keskustelua yhteiskunnassa, mutta kohun alkulähteillä kukaan tuskin on oikeasti keskustelemassa, oppimassa ja muuttamassa mielipiteitään.

Samaa ajattelen vaalipaneeleista, joita ei onneksi tarvitse seurata kuin joskus harvoin toimittajana. Ilmeisesti jotkut löytävät paneeleista ehdokkaansakin, minä kuulen niissä vain kiveen hakattuja mielipiteitä ja markkinapuhetta – molemmat aika huonoja keskustelun lähtökohtia.

Ehkä tähän ahdistukseeni liittyy myös suomalaisessa debatoinnissa hoettava Arvostan kaikkia mielipiteitä -mantra. En todellakaan nimittäin arvosta. Mielipiteensä saa kullakin olla, mutta kun väärä mielipide konkretisoituu lakialoitteeksi, sosiaalisen median ohjeluonnokseksi tai lukijapalautteeksi, loppuu arvostus.

Asiat riitelevät, eivät ihmiset -hokema unohtaa sen, että mielipiteet asioista kertovat ihmisen arvoista. Ja jos arvot riitelevät, kyllä se silloin on ihmisten riita. Mikäli riita ei tähtää asian ratkaisemiseen (televisio-ohjelmat ja vaalipaneelit eivät tähtää), on tarpeetonta osallistua siihen tai edes seurata sitä.

Linkkejä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.