Tämäkin piti kirjoittaa jo joululomalla mutta sitten olikin muuta tekemistä ja tekemättömyyttä. Vuodenvaihteen jälkeen on myös julkaistu mielenkiintoisia kirjoituksia, jotka kuuluvat tämän blogauksen aihepiiriin. Kyseessä siis valtakunnan politiikka ja Vasemmistoliiton rooli siinä.

Ennen marraskuista puoluevaltuuston kokousta kirjoitin puolueen olevan yhä väärässä hallituksessa. Hallituksessa kuitenkin jatkettiin, ja sittemmin Hesari julkaisi puoluevaltuutetuille jaetun listan puolueen voitoista ja tappioista tällä vaalikaudella. Kolmen vuoden takaisissa kynnyskysymyksissä eli tuloerojen kaventamisessa ja pääomaverotuksen kiristämisessä on menestytty. Taantuma pienentää tuloeroja poliittisista päätöksistä huolimatta, mutta nekin ovat olleet parempia kuin 90-luvun laman aikana.

Joka tapauksessa listalla on enemmän myönteisiä asioita kuin kielteisiä, mutta päätösten painoarvoja ei vertailla mitenkään. Plussat ja miinukset vyörytettiin yhtä jäsentelemättä puoluevaltuustossakin.

Tämän vuoden puolella Kansan Uutisetkin tarkasteli listaa ja pyysi siihen ministerin erityisavustajan ja puoluehallituksen jäsenen kommentit. Puoluehallituksen Heikki Patomäki (jonka kommentti on laajempana blogissaan) kiinnittää huomiota voittojen euromääräiseen pienuuteen verrattuna tappioiden hintoihin. Yksittäisistä päätöksistä syntyy linja, joka Patomäen mielestä ”syventää uusliberalisaatiota edelleen, joskin Suomen osalta pehmennetyssä ja ristiriitaisessa muodossa. Yleisenä lähtökohtana on yksityisen markkinakilpailun ja suurtuotannon ihailu.” Lisäksi seuraavaa hallitusta ollaan sitomassa samaan kehitykseen, kun ”niin sanotun kestävyysvajeen umpeen kurominen tarkoittaa lisäsäästöjä ja -leikkauksia samalla, kun myös EU-kurisopimukset ja -mekanismit alkavat purra Suomeen seuraavalla hallituskaudella.” Europolitiikassa Vasemmistoliitto korostaa sijoittajavastuun lisäämistä tukipaketteihin ja Suomen saamia vakuuksia, joiden Patomäki sanoo olevan ”onneton yhdistelmä nationalismia ja spekulaatiota rahoitusmarkkinoilla”. Lisäksi ”tavallisten ihmisten ja pienyritysten säästöjä on rokotettu merkittävästi sijoittajavastuun nimissä”.

On selvää, ettei Vasemmistoliitto ole istunut hallituksessa tyhjänpanttina vaan on onnistunut parantamaan pienituloisten oloja. Omakin kritiikkini on kohdistunut hallituspolitiikan vaikutuksiin puolueen kannatuskehitykseen ja tulevaisuuden hallituksiin. Ydinkysymys on näyttäytyykö vasemmisto näiden plussien ja miinusten kautta jonain muuna kuin vähään ja sateenkaarihallituksiin tyytyvänä konsensuspuolueena, puolueena, jota kannattaa äänestää koko sen 18 prosentin äänestäjäosan, joka kokee ”houkuttelevaksi tai erittäin houkuttelevaksi Vasemmistoliiton äänestämisen”, kuten puheenjohtaja kirjoitti viime viikolla.

Ainakin saavutusten ja tappioiden arviointi mediassa on pelkkää plussaa. Toivottavasti se jatkuu ja reaaliaikaistuu siten, että huonoja päätöksiä sanotaan saman tien huonoiksi ja hyviä hyviksi. Edellä kirjoitetusta ovat varmasti kaikki puoluetoimijat yhtä mieltä, mutta eduskunta- ja ministeriryhmän kommentointi on vaikuttanut enemmän selittelyltä ja ”eikö mikään riitä” -puolustautumiselta kuin muutosvoiman itsearvioinnilta. Gallup-kannatuksen notkahduksistakin puheenjohtaja syyttää linkkaamassani kirjoituksessa lähinnä puoluetovereitaan.

Aiemmissa kirjoituksissa olen kaipaillut puoluetoiminnan kehittämistä ja siihen konkreettisia ehdotuksia esitti turkulaistoveri pari päivää sitten. Ehdotuksissa puolueen aktiivit ja muut jäsenet saisivat toiminnassa keskeisemmän roolin ja poliittisia kärkiä terävöitettäisiin taidokkaampia kampanjoijia jäljittelemällä.

Vasemmistoliiton kehittämistarpeita kuvaa viime kesän puoluekokous ja sitä ensimmäistä kertaa seuranneen ystäväni kommentti. Hän kertoi olleensa etukäteen innoissaan puoluedemokratiaan, avoimuuteen ja jäsenlähtöisyyteen liittyvistä aloitteista, joita muun muassa Vasemmistonuoret oli tehnyt. Ihmetys olikin suuri, kun mikään keskeinen aloite ei mennyt kokouksessa läpi.

En heittäydy silti epätoivoiseksi, sillä heikot signaalit antavat toivoa muutoksesta. Tällaisina pidän esimerkiksi Turun vasemmistoryhmän ulosjääntiä paikallisesta valtuustosopimuksesta ja Helsingin valtuustoryhmän irtaantumista budjettisovusta. Aina ei tarvitse oppositiossa olla, mutta pesäeron tekeminen vaihtoehdottomaan kurjistamiseen vahvistaa mahdollisuuksia olla todellinen vaikuttaja.